Ensin tuli Lappi, sitten kirjat
Ilkka Paateron kirjahyllyissä on nimikkeitä noin 20 000 kappaletta. Niistä on syntynyt vuosien mittaan jo useita erilaisia kirjanäyttelyitä ja esitelmiä. Lari Lievonen Kuva: Viestilehtien arkistoHEINÄVESI (MT)
Ahneuden lajeista kirjojen kerääminen on yksi anteeksiannettavimmista, koska siihen liittyy ripaus sivistystä. Näin letkauttelee intohimoinen bibliofiili Ilkka Paatero omasta rakkaudestaan kirjoihin.
Hän sanoo ”turhan tiedon” aina kiehtoneen mieltään. Viiden päivittäisen sanomalehden lisäksi hän on ahminut paljon niin historiaa kuin tietoja kansojen perinnetavoista.
Heinävedelle 1970-luvulla asettuneen tehtailijan mieli paloi syvemmälle luonnon rauhaan. Teknokemian tehdasta ja myöhemmin Kermansavea pyörittänyt liikemies alkoi matkustaa vapaillaan pohjoisen erämaihin.
”Samalla piti alkaa kartuttaa Lappi-tietämystä. Aloitin 1990-luvulla Lapin historiaa koskevista teoksista, löysin Samuli Paulaharjun ja hänen ’opastuksellaan’ päätin kerätä kattavan Lappi-kirjaston. Hyvään Lappi-kirjastoon kuuluu oleellisena osana saamenkielinen kirjallisuus.”
Ensin oli sana, lause, sitten tulivat kappale ja kirja. Niin lisääntyi keräysvimma Paateron kuvaamana.
Vaimo Ulla Paatero muistelee aikoja, jolloin pariskunta matkasi Heinävedeltä Inariin: toinen ajoi ja toinen luki Keltaisesta pörssistä, missä olisi saatavilla seuraava Paulaharjun teos. Eikä tietenkään mikä tahansa opus, vaan ensipainos ja parhaassa tapauksessa kirjailijan nimikirjoituksella varustettuna.
Sittemmin Ilkka Paatero on löytänyt hovikirjanhankkijansa hienoista antikvariaateista.
Keräilyssä yksi viittausnimi ohjaa usein seuraavan hankinnan luokse. Niin Paaterokin on edennyt.
Saamea hän ei ole opiskellut mutta hallitsee pohjoismaisia kieliä sujuvasti, samoin saksaa ja englantia. Latinaakin sen verran, että selviytyy aihepiireistä.
”Nykyisin hankin oikeastaan vain kirjoihin ja historiaan liittyvät teokset. Vanhaa kirjallisuutta alkaa olla riittävästi.”
Saameksi kirjallisuutta alettiin tuottaa suhteellisen myöhään ja erittäin pieninä painoksina.
Ennen vuotta 1900 on painettu vain 400 saamenkielistä teosta. Useimmat niistäkin ovat muiden saamelaisille tekemiä.
”Kaikkia teoksia ei voi enää millään saada. Uskoisin, että minulla on nyt kuitenkin Suomen laajin saamelaisen kirjallisuuden kokoelma.”
Kaikkiaan Paateron neljässä kirjastohuoneessa ja navetan kunnostetulla ullakolla on runsaat 20 000 nimikettä.
Esimerkiksi Seitsemästä veljeksestä hyllyssä on monta erilaista kappaletta. Kerääjä nostaa niistä esiin harvinaisen vihkopainoksen vuodelta 1870.
”Tässä järkyttää se, että kirja vedettiin pois markkinoilta Ahlqvistin painostuksesta peräti kolmeksi vuodeksi”, Paatero kertoo.
Seitsemän veljestä ilmestyi ensi kerran Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kaunokirjallisen toimikunnan suosituksen jälkeen vuonna 1870 SKS:n Novellikirjasto-sarjassa neljänä vihkona 134 tilaajalle.
Ainoastaan muutamia näistä vihkopainoksista on säilynyt. Loput 500 kappaleen painoksesta julkaistiin yksiosaisena romaanina vuonna 1873.
Paatero toimii jokseenkin erilailla kuin museot, jotka säilövät kirjoja alkuperäisessä asussaan mahdollisimman näkymättömissä.
”Minulle nämä ovat elävää historiaa. Kirjojani saa koskea ja selata. Ajattelen, että jokainen käyttäjä luo niihin historiaa. Kerääjälle kiinnostavaa on sisällön lisäksi ulkoasu ja myös käyttäjien ketju.”
Kiinnostavat exlibrikset eli omistusmerkit ja huomautustekstit ovat hänelle tärkeitä.
Toki Paateroillakin arvokkaimpia teoksia suojataan auringonvalolta uv-lasilla, mutta silti kaikki on helposti käden ulottuvilla – ja mikä parasta – kauniina esineinä nähtävillä.
Viime vuosina Paatero on keskittynyt pitämään kirjanäyttelyitä ja esitelmiä eri teemoista, koska kirjakokoelmaan ei uutta hankittavaa enää löydy.
Viimeisimmäksi hän puhui Turun kirjamessuilla muutama viikko sitten pappi Olaus Matias Sirmasta, 1600-luvun lopussa eläneestä saamelaisesta joikurunoilijasta.
Kun Sirma ei nimenä sano kuulijalle mitään, Paatero täsmentää, että Franzenin ”Spring min lilla ren”, suomennettuna Juokse porosein”, perustuu Sirman runoon.
Muutamia vuosia sitten Paaterolta valmistui luettelo monitoimitaituri Samuli Paulaharjun (1875–1944) artikkeleista. Oululaistuneesta merkkimiehestä on tullut Paaterolle paitsi ikiystävä myös ”ikuinen riesa”.
Hieman asiasta huvittuneena näyttää Paulaharjun kipsinen pää Paateron olohuoneessa ympäristöään tarkkailevan.
Paateroiden kirjallisuusharrastuksen kokonaisvaltaisuudesta kertoo, että navetan ylisillä on esillä itse sidottuja taidekirjoja ja kirjalaatikoita. Niiden käsityöhön kuuluvat lehtikultaukset ja aidot nahkaselkämykset.
Myös vanhaa kirjapainoesineistöä Ilkka Paatero on hankkinut.
Hänen sydäntään lähellä on myös Suomen Kirjallisuuden Seuran aineistojen ja Turun yliopiston kirjallisuuden opinnäytteiden digitalisointi.
Ilkka ja Ulla Paateron nimikkorahasto tukee lisäksi Kansalliskirjaston Fennica-kokoelman täydentämistä ja digitalisoimista.
Liisa Yli-Ketola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
