TV: Haluammeko, että suot sitovat vai päästävät hiiltä?

Suomessa tutkitaan paljon sekä soiden kykyä sitoa hiiltä että niiden päästöjä. Kuvassa oikealla turvenäytettä ottamassa Atte Korhola. Dokumentissa Tuntematon suo on runsaasti upeita ilmakuvia pohjoisista soistamme.  Kuva: Yle

Soihin on sitoutunut valtava määrä hiiltä. Ihminen voi vaikuttaa teoillaan, alkaako sitä purkautua kiihtyvällä tahdilla ilmakehää lämmittämään.

Soiden merkitykseen ilmastonmuutoksen hillitsijöinä ja siitä kärsivinä ekosysteemeinä pureudutaan Simo Sipolan ohjaamassa dokumentissa Tuntematon suo, joka on nähtävissä myös Yle Areenassa.

Ohjelman nimi kielii siitä, että soiden hiilensidontakyvystä tiedetään vielä kovin vähän siihen nähden, miten paljon erilaisia suotyyppejä maailmaan mahtuu. Pelkästään Suomessa niitä on yli sata.

Yleisesti ottaen erittäin märistä soista haihtuu kasvihuonekaasuja, kun taas kuivemmat, mätäsmäiset suot sitovat hiiltä tiettyyn pisteeseen asti. Esimerkiksi ojitus voi kääntää nielun taas lähteeksi.

Arktisen alueen maaperä on sitonut itseensä hiiltä kaksi kertaa niin paljon kuin ilmakehä. Pahin uhkakuva on, että soihin varastoitunut hiili vapautuu ilmakehään. Niin on käymässä, kun esimerkiksi pohjoisten soiden ikirouta sulaa ja maaperä vettyy.

Siperian suoalueille on jo syntynyt valtavia kraatereita, joista on purkautunut suuria määriä metaania. Lähtipä Siperian sulaneesta ikiroudasta jokunen vuosi sitten vaeltamaan myös 1940-luvulla alueella mellastanut pernarutto. Uudelleen herättyään se tappoi kolme ihmistä ja liudan poroja.

Dokumentissa valetaan myös toivoa. Ihminen voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon hiiltä soista vapautuu.

Helsingin yliopiston ympäristömuutoksen professori Atte Korhola painottaa, että suojelu on ykkösasemassa.

”Luonnontilaisia soita ei pitäisi ottaa enää mihinkään käyttöön, eikä soiden päälle pitäisi rakentaa infrastruktuuria.”

Tropiikin soita puolestaan uhkaa raivaaminen pelloiksi, etenkin palmuöljyplantaaseiksi. Korholan mukaan voikin olla, että pohjoiset suot jatkavat hiilinieluina vielä vuosisadan vaihteeseen, mutta trooppisista soista tulee päästölähteitä, jolloin soiden vaikutus on plus miinus nolla.

Korholan mukaan vielä ei ole liian myöhäistä tehdä täyskäännöstä. Epäonnistuneita ojitusalueita pitäisi alkaa vauhdilla ennallistamaan. Se tarkoittaa olosuhteiden luonnontilaistamista vedenpintaa nostamalla. Lopulta turvetta alkaa muodostua tehokkaasti ja hiiltä sitoutua. Ennallistettavaa riittää, sillä yli puolet Suomen soista on ojitettu metsänkasvatusta silmällä pitäen. Ennallistaminen parantaa myös luonnon monimuotoisuutta.

Tutkimusprofessori Raisa Mäkipää Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että monien ojitettujen turvekankaiden maaperä on nykytietämyksen mukaan suuri päästölähde. Toinen päästöongelma ovat turvepellot.

Mäkipään mukaan maailman turvemetsät ja -pellot tuottavat lähes yhtä paljon päästöjä kuin metsäkato.

Dokumentissa vastataan myös siihen, miksi avohakkuu on ilmastolle huono vaihtoehto. Kun kaikki puusto poistetaan, sitoo maaperä aiempaa vähemmän hiiltä. Jatkuvapeitteisessä metsänkasvatuksessa vastaavaa romahdusta ei tapahdu.

Ihminen päästää ilmakehään hiilidioksidia noin 40 miljardia tonnia vuodessa. Suoalueilta vapautuvien kasvihuonekaasujen uhkakuva on korkeintaan 2 miljardia tonnia. Korholan mukaan soiden hiilimäärän purkautuminen lämmittäisi ilmastoa joitakin desimaaleja.

Moisella määrällä on toki merkitystä, mutta katseet kannattaisi kääntää ennen kaikkea ihmisten kulutushulluuden hillitsemiseen.