Kirja: Vilkaskin lapsi voi rauhoittua, kun iltasatua ei vain lueta vaan myös piirretään sormilla selkään

Etelä-Suomessa asuvat ystävykset Nora Lehtinen ja Jenni Skyttä-Forssell ovat aina piirrelleet lastensa selkiin. Alkuvuonna ilmestynyt Hattaratuuli-satukirjan tarinoihin on liitetty piirtämisohjeet. Kosketus auttaa lukuhetkeen keskittymistä. Kuva: Sanne Katainen

Sormi sivelee lapsen selkää. Ylös ja alas, kohti kylkeä ja takaisin. Suoria viivoja seuraavat vauhdikkaat kurvit kuin serpentiinimäisellä vuoristotiellä ikään. Ja hetkinen, nythän käsi näyttää muuttuneen pikkuruiseksi haravaksi, joka kuopsuttaa varovasti ihoa paidan läpi.

Käsi ei suinkaan ole villiintynyt, vaan se seuraa tarkasti kirjan sivuille painettuja ohjeita. Lapsen selkään piirtyvät tarinat aina satumetsän parkkipaikalta keijun siivouspäivään saakka.

Nora Lehtinen ja Jenni Skyttä-Forssell lukevat satuja ääneen tyytyväisyyttä äänissään. Hattaratuuli-kirja (Karisto, 2021) on pitkän puurtamisen tulos, ja ystävykset ovat siitä ylpeitä.

Ajatus iholle piirrettävistä saduista kumpusi Lehtisen ja Skyttä-Forssellin yhteisestä työhistoriasta erityisopetuksen parissa. Kirjailijat olivat huomanneet, että kosketus rauhoittaa monia lapsia ja se saattaa auttaa vilkkaampiakin tapauksia keskittymään tarinatuokioon.

“Kaikilla lapsilla on oikeus satuihin, loruihin ja tarinoihin. Halusimme kannustaa yhdessä olemiseen ja tekemiseen. Hattaratuuli on kuin yhdessäolon käsikirja”, Skyttä-Forssell sanoo.

Kun Skyttä-Forssell ja Lehtinen olivat saaneet lorut ja sadut kirjoitettua yhteistä kirjaansa varten, he alkoivat rakennella tarinoihin sopivia liikkeitä. Kokonaisuuden hiominen vei vuoden, sillä kaikkia piirroksia oli testattava. Jokin hyvältä ajatukselta tuntunut liike saattoi kokea täystyrmäyksen lapsilta.

“Haravointi on kaikkien suosikki, mutta pelkkää silittelyä ei saa olla. Opimme, että tarinassa pitää olla tarpeeksi erilaisia liikkeitä. Toisaalta liikkeet eivät saa olla liian vaikeita, jotta lukija ei turhaudu ohjeiden kanssa”, Lehtinen sanoo.

Hattaratuulen sivuilla kehotetaan muun muassa silittelemään ja painelemaan, mutta myös piirtämään ralliauto ja polkupyörä. Piirrosten ei tarvitse olla yksityiskohtaisia, vakuuttavat kirjailijat.

Sormipiirtäminen on myös armollista, sillä lopputulos ei tule näkyville eikä kosketuksen perusteella voi teilata huonoimmankaan piirtäjän taitoja.

Kirja on suunnattu kaikille lapsille, ja etenkin eskarilaiset ovat olleet siitä innoissaan. Selkäänpiirtely ei kuitenkaan ole vain lasten yksinoikeus, vaan tarinoita voi piirtää myös nuorten ja aikuisten iholle.

Kirjailijat ovat saaneet runsaasti kiitosta alkuvuonna ilmestyneestä kirjastaan. Monissa perheissä kirjaa käytetään apuna unille rauhoittumisessa, ja opettajatkin ovat ottaneet satupiirtelyn omaan repertuaariinsa.

Yhden palautteen Lehtinen ja Skyttä-Forssell muistavat erittäin hyvin. Eräs isoäiti kertoi, että joka kerta kun hän tulee kylään, lapsenlapsi ryntää häntä vastaan ilman paitaa valmiina yhteiseen luku- ja piirtelyhetkeen.

“Piirtämisen ansiosta hetkessä on itsekin ihan uudella tavalla läsnä”, Lehtinen kertoo.

Hattaratuulelle on luvassa jatkoa ensi keväänä, kun kaupunkiympäristöön sijoittuva Taika-aurinko ilmestyy. Kolmas teoskin on jo suunnitteilla, ja siihen olisi tarkoitus ympätä muutakin yhteistä tekemistä kuin iholle piirtämistä.

Sekä Lehtisellä että Skyttä-Forssellilla on kolme lasta, ja he ovat päässeet toimimaan kirjailijoiden koekaniineina. Äitien kirjaprojektit eivät ole aiheuttaneet lapsissa kyllästymistä, oikeastaan päinvastoin.

“Lapseni ovat 3–13-vuotiaita, ja jokainen menee kipinkapin sänkyyn, jos luen Hattaratuulta. On käynyt jopa niin, että jokainen haluaisi kuulla aina vain omat suosikkinsa. Joskus joudun sanomaan, että nyt minä päätän mitä piirretään, kun haluan vähän vaihtelua”, Lehtinen naurahtaa.

Nora Lehtinen – Jenni Skyttä-Forssell: Hattaratuuli, Karisto, 2021