Riita ranskalaisista kätkee sisäänsä jotain aivan muuta ‒ uusi sarja näyttää, mitä avioliitossa puhutaan kun tärkeistä asioista vaietaan

Nicola Walker ja Sean Bean näyttelevät mestarillisesti avioparia brittiläisessä draamassa. Kuva: The Forge

Ketsupista joutuu maksamaan lentokentän pikaruokaravintolassa 30 senttiä pussi, törkeää. Eikä vaimo pyydä ranskalaisten sijaan uuniperunaa, vaikka mies sen halusi ja varmasti kysyisi asiaa, jos olisi itse ollut tilaamassa.

Ranskalaisriita yltyy kiroiluksi. Mutta ehkä hermoilun oikea syy onkin lentopelko.

TV1:n uusi brittisarja Avioliitto on jokaista yksityiskohtaansa myöten todellisen tuntuinen. Olen itse käynyt täsmälleen saman ketsuppikeskustelun Amsterdamin lentokentällä.

Sarjan lavastus vastaa täysin omaa kokemustani Britanniasta. Vaimon isä asuu talossa, joka muistuttaa minua ällistyttävän vahvasti oman mieheni mummolasta.

Näyttelijät eivät sen sijaan ole mitään perusbrittejä. Aviomies Ianin roolissa nähdään Sean Bean, joka on tuttu Taru sormusten herrasta -elokuvista sekä Valtaistuinpeli-sarjasta.

Vaimo Emmana loistaa ihana Nicola Walker, joka on näytellyt lukemattomissa sarjoissa. Walker on tehnyt monta koskettavaa roolia esimerkiksi poliisina.

Avioliitto-sarja sai Britanniassa ristiriitaisen vastaanoton. Osa kriitikoista kiitteli näyttelijätyön upeaa laatua, osa moitti sarjan murskaavaa arkirealismia tylsäksi.

Molemmat pääroolin esittäjät ovat valtavan karismaattisia. Ihmissuhteita kuvataan erittäin läheltä, ja niiden kömpelyys ja kiusaannuttavuus saavat katsojan posket punastumaan.

Omasta mielestäni sarja on kaikkea muuta kuin tylsä. Se tarjoaa mahdollisuuden kurkistella ihmissuhteeseen, joka tuntuu tutulta mutta joka on kaltaiselleni milleniaalille kuitenkin vieras.

Uskallan luvata, että moni ikäiseni mies sanoisi suoraan, että pelkää lentämistä ja on sen takia kireä.

Myös kulttuurillisia eroja on.

Emman isä sättii vierailulle tullutta tytärtään siitä, että tämä on ”hyljännyt” hänet. Autossa Emma vakuuttelee itselleen, että hänen on ihan sallittua käydä lomalla miehensä kanssa eikä ole kohtuullista, että isä yrittää syyllistää häntä siitä.

Varsinkin kun hän soitti isälleen lomamatkalta joka ilta ja Emman veli asuu isänsä kanssa.

En usko, että kovin monen suomalaisen vanhemman odotukset ovat näin korkealla. Myös Emma tietää, ettei isä kunnioita hänen rajojaan, mutta ei saa silti suutaan auki.

Keski-ikäiset britit puhuvat ja pussaavat keskimäärin enemmän kuin suomalaiset vastinparinsa. Vilkaskaan juttelu ei silti tarkoita, että tärkeistä asioista tulisi puhuttua.

Koko sarja rakentuukin sille, mitä ihmissuhteissa ei uskalleta sanoa. Aviomies Ian pelkää tunnustaa lentopelkoaan ja kätkee pelkonsa suuttumukseen.

Varmaan Emman isä pelkää aidosti tyttärensä hylkäävän hänet ja kokee oman elämänsä tyhjäksi, mutta suremisen tai elämänsä muuttamisen sijaan hän syyllistää mieluummin tytärtään.

Dialogissa on kiinnostavaa, kuinka paljon pariskunta puhuu tavaroista ja rahasta. 30 sentin ketsuppipussien lisäksi sarjan ensimmäiset minuutit käsitellään ystävän syömää 40 punnan pihviä. Älyttömän kallista!

Ja ihastellaan takkia, joka saatiin puoleen hintaan.

Elämä on sitä mihin käytämme aikamme. Kuluttaminen tuo nopeaa mielihyvää ja tarjoaa pakoreittejä epätyydyttävästä arjesta.

Raha on houkutteleva mittari päätöksille, vaikka elämässä kannattaisi keskittyä ihan muuhun.

Avioliitto on puolestaan osapuoltensa summa. Onnettoman ihmisen kanssa on vaikea olla onnellinen eikä syy ole silloin avioliitossa. Se, kuinka Emman ja Ianin käy, selviää sarjan edetessä.

TV 1 ja Yle Areena tiistaisin kello 22