Toinen yritys onnistui, kun taiteilijan satumaailma muutti maalle – "Siuntiossa tuntui, että olen syrjässä kaikesta, Lohjalla ei ole yhtään sellainen olo"

Terhi Mickelssonin taulut ammentavat hänen elämästään. Hevoset ja koirat ovat taiteilijalle tärkeitä. Vierellä tilan valpas vahti Argos. Kuva: Kari Salonen

Keramiikkakaloja puissa. Kukkapenkissä linnantorni, jonka muurin yli pupujoukko kurkistelee. Pikkuisia patsaita terassin kaiteella. Tallin päädyssä huikea, monen neliömetrin mosaiikkityö, jossa jänis ratsastaa hevosella.

Tämähän on kuin satumaassa!

"Juuri sellaista minä tässä vähitellen rakennan", taiteilija Terhi Mickelsson myöntää.

Satumaa on elänyt Mickelssonin mielessä aina. 30 vuotta sitten se alkoi purkautua keramiikkaan. Viisi vuotta sitten se alkoi vallata uuden kodin pihaa, kun Mickelsson muutti Helsingistä maalle, Lohjan Lieviölle.

"Aluksi puput olivat tosi vihaisen, jopa häijyn näköisiä. Vuosien mittaan ne ovat muuttuneet pyöreämmiksi ja lempeämmiksi", Mickelsson kertoo. Kuva: Kari Salonen

Mickelsson kävi Somerolla syntymässä, mutta on muuten paljasjalkainen helsinkiläinen.

Taiteilijan ura oli hänen haaveensa pienestä pitäen. "Tai no oli toinenkin, eläinlääkärin ammatti, mutta olin niin kehno koulussa, ettei se ollut realistinen ajatus. Eikä muutenkaan – tykkäsin silitellä eläimiä, mutta ei minulla ollut mitään käsitystä siitä, miten rankkaa eläinlääkärin työ on."

Ovet Taideteolliseen korkeakouluun eivät avautuneet. Sen sijaan Mickelsson lähti Posion keramiikkakouluun. Sen jälkeen vuorossa olivat Wetterhoffin kotiteollisuusopisto ja Kuopion käsi- ja taideteollisuusakatemia.

Opintojen loppupuolella Mickelsson keksi kupit, joiden kahvassa kurkkii pupu. Koulun myyjäisiin tehty ensimmäinen erä myytiin loppuun. Pupukupeista tuli ammatti.

"Aluksi puput olivat tosi vihaisen, jopa häijyn näköisiä. Vuosien mittaan ne ovat muuttuneet pyöreämmiksi ja lempeämmiksi."

Muutos ei kuvaa tekijänsä kehitystä, Mickelsson sanoo. "Minä en ole kesyyntynyt, vaan minusta on tullut koko ajan vain radikaalimpi. Ilmastoasiat ja eläinoikeudet ovat sydämenasioitani."

Illusio on islanninhevonen ja Mickelssonille hevosista rakkain. Kuva: Kari Salonen

Maallemuuttoa Mickelsson yritti jo kerran aiemmin. Hän osti 15 vuotta sitten Siuntiosta maapläntin ja rakennutti sinne pienen hirsitalon.

Aika ei kuitenkaan ollut vielä kypsä: "Minulle tuli olo, että olen syrjässä kaikesta. Myin talon pois ja palasin kaupunkiin."

Lohjalta viisi vuotta sitten löytynyt talo oli se oikea. Pieni se oli, mutta arkkitehtiystävä suunnitteli korkean ja valoisan laajennusosan.

Mikä parasta, pihapiirissä oli rakennuksia riittävästi. Yhteen muutti keramiikkapaja, toiseen myymälä ja kolmanteen hevoset.

Kun tilaa oli, eläinmäärä alkoi kasvaa. Nyt Mickelssonilla on neljä islanninhevosta ja yksi torinhevonen, kolme lammasta ja kaksi koiraa.

Issikoissa Mickelssonia kiehtovat niiden mutkaton ja luottavainen luonne sekä askellajien kirjo.

Torinhevonen oli hänen mukaansa "ihan tyhmä ostos". Hän oli aina vannonut, että tutustuu hevoseen todella tarkkaan ennen ostopäätöstä. Eipä tutustunut, vaan ihastui pelkästään hevosen kauneuteen.

Hevonen oli alkuun äärettömän säikky, mutta uuden omistajan lempeä määrätietoisuus on tehnyt tehtävänsä. Nyt sekin on luottoratsu.

Tallin päädyssä on valtavan kokoinen mosaiikkiteos. Kuva: Kari Salonen

Mickelsson haaveili pitkään kuvien tekemisestä keramiikan ohella mutta ei löytänyt tekemiseensä varmuutta. Se rakentui lopulta yksityisessä helsinkiläisessä taidekoulussa.

Nyt kuviin ikuistuu hevosia, koiria ja niitä pupujakin, monella eri tekniikalla.

Lisätuloa taiteilija on hankkinut kansalaisopiston keramiikkapiirien vetäjänä. Tänä syksynä hän havahtui siihen, ettei tuntien vetämisestä saatu palkka ole missään suhteessa työhön ja vaivaan. Hän aikookin karsia opetustyötä kovalla kädellä.

Paja oli alkuun tilava, mutta täyttyy täyttymistään. Kuva: Kari Salonen

Lohjan maaseudulla Mickelsson ei tunne olevansa syrjässä mistään. Parhaita ovat päivät, joina ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään vaan saa keskittyä eläimiin, kippojen dreijaamiseen ja taiteen tekemiseen.

Ennen Mickelsson kiersi messuilla ja käsityöläistapahtumissa myymässä tuotteitaan. Korona-aika on opettanut, ettei kulkeminen ole tarpeen: verkkokauppa on toimivin myyntikanava.

Oman tilan ympärille on kehittymässä uutta yritystoimintaa. Viime kesänä testattu idea taide- ja ratsastusleirin yhdistämisestä osoittautui toimivaksi, joten niitä jatketaan. Tarjolla on myös työ- tai ystäväporukoille räätälöityä ohjelmaa.

Tähänkin tarkoitukseen tilalla on sopiva rakennus, mökki, johon voi majoittaa neljä henkilöä.

"Niin ja hei, opiskelenhan minä taas", Mickelsson muistaa. Hän on aloittanut ratkaisukeskeisen taideterapian opinnot Turun avoimessa kesäyliopistossa.

Taideterapian avulla ei Mickelssonin mukaan ratkota isoja ongelmia, mutta pienien solmujen avaamiseen se sopii.

"Tarvitsin opintojani varten harjoitteluasiakkaita. Yksi ystävä lähti mukaan auttaakseen minua. Hämmästyimme molemmat, kun hänen ongelmansa ratkesi!"

Mickelsson on kohta eläkeiässä. Taiteilijan eläke ei riitä elämiseen, mutta se antaa enemmän vapautta tehdä itselle tärkeitä asioita – vaikkapa testata uusia kokeellisia taidemuotoja välittämättä siitä, tuottavatko ne rahaa.

Vaikka elämä maalla tuntuu nyt mukavalta, senkään ei tarvitse olla lopullista.

"Sitten, kun en enää jaksa hoitaa eläimiä ja kuljen rollaattorilla, jolla ei pääse täällä liikkumaan, voin vaikka muuttaa talveksi Espanjaan tai Italiaan", Mickelsson pohtii. "Täytyykin ruveta opiskelemaan espanjaa!"

• 63-vuotias taiteilija, asuu Lohjan Lieviöllä.
• Tunnettu pupukeramiikastaan, mutta tekee myös kuvataidetta monella eri tekniikalla.
• Opettanut 20 vuotta keramiikan tekoa kansalaisopistoissa, mutta on vähentämässä opetustyötä.
• Kanipakka-nimisellä tilalla järjestetään keramiikan myyntitapahtumia, maastoratsastusta ja taideratsastusleirejä.
• Mickelssonin keramiikkaa ja muita töitä voi ostaa verkkokaupasta. Jälleenmyyjiä on muutama, esimerkiksi kahvila Luovuus Lappeenrannassa ja pääkaupunkiseudulla toimiva kahvilaketju Pupusaari.