Vastalause käsitti aluksi kaksi teossarjaa. Sodankylässä poromiesperheeseen syntynyt kuvataiteilija Kaija Kiuru oli saanut vuonna 2011 kuulla, että Sodankylän Viiankiaavalta oli löydetty huomattava nikkeli- ja kuparimalmio.
Brittiläisen Anglo American -kaivosyhtiön kairauksien edetessä myös suon puolustajat ryhmittyivät. Kiurun kahdeksan vuotta kestänyt Suojeltu aapa -hanke huipentui tänä vuonna julkaistuun Viiankiaapa ikuisesti -kirjaan, jonka Kiuru on tehnyt yhdessä miehensä, eläinekologian dosentin Timo Helteen kanssa.
Hankkeen tullessa päätökseensä Kiuru ja Helle kokevat, että ovat kirjassa onnistuneesti sanoittaneet omat ajatuksensa ja argumenttinsa.
Tänä vuonna ilmestynyt teos käsittelee laajaa aapasuota ja sen merkityksiä, aavan ympärillä elävien ihmisten elämäntapaa ja historiaa sekä kaivosta, jonka pelätään muuttavan kaiken.
Kirjan kuvissa esitellään paitsi viimeisen kahdeksan vuoden aikana syntyneitä taideteoksia, myös valokuvia Viiankiaavasta, sen kasvillisuudesta ja eläimistöstä.
Kaivoksen puolustajien mukaan malmion sisältämät metallit: kupari, nikkeli, koboltti, platina, palladiumia, kulta ja hopea, auttavat ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Viiankiaavan Sakattikummulle ja Sakattilammille suunniteltu kaivos on siinä mielessä poikkeuksellinen, että alue kuuluu kahden eri luonnonsuojeluohjelman piiriin. Malmion yläpuoliset maat myytiin vuonna 2004 valtiolle, jotta ne lisättäisiin EU:n Natura 2000 -ohjelmaan. Lisäksi alue on osa kansallista soidensuojeluohjelmaa.
”Näkökulmamme on, että Viiankiaapa on luonnon monimuotoisuuden keskittymä, jonka kanssa ei voida ottaa riskiä sen tuhoutumisesta”, Timo Helle muotoilee kaivoksen vastustuksen perusteita.
Kirjassa Kiuru kirjoittaa, että luonnonsuojelualueelle suunniteltu kaivos on hänelle ennen kaikkea eettinen kysymys.
”Luonnonsuojelualueita perustetaan turvaamaan lajiston ja luontotyyppien monimuotoisuutta ihmistoiminnan haitallisilta vaikutuksilta”, hän kertoo MT:lle videopuhelun välityksellä.
Kaivoksen puolustajien mukaan malmion sisältämät metallit: kupari, nikkeli, koboltti, platina, palladiumia, kulta ja hopea, auttavat ilmastonmuutoksen torjunnassa. Maan alta louhittaisiin akkuteollisuuden kipeästi kaipaamia materiaaleja, joiden avulla sähköistyvä maailma voi pyristellä eroon fossiilisista polttoaineista.
Kaivoksen nähdään olevan myös eettisesti kestävä. Suuri osa akkuteollisuuden raaka-aineista louhitaan tällä hetkellä Kongon demokraattisessa tasavallassa sijaitsevilta kaivoksilta, joiden yhteydessä tavataan laajaa lapsityövoiman hyväksikäyttöä.
Vaikutusten katsotaan olevan suotuisia myös paikallisesti, sillä Sakatin kaivoksen on laskettu tuovan Sodankylään 350–400 uutta työpaikkaa ja vahvistavan kunnan elinvoimaa.
Kaivos suunnitellaan toteutettavaksi maanalaisena. Noin 350–1200 metrin syvyydessä sijaitsevaan malmioon päästäisiin käsiksi tunneleista, jotka johtaisivat suojelualueen ulkopuolella sijaitsevaan rikastamoon.
Kiurun ja Helteen mielestä kaivoksen puolustajien argumentit eivät ole vakuuttavia.
”Sähköistämistä perustellaan ilmastonmuutoksen torjunnalla ja poliittisilla päätöksillä pyritään siihen, että ajelemme kohta kaikki sähköautoilla. Tämä sähköön liittyvä edistysusko peittää kuitenkin alleen kulutuskritiikin. Siitä ei politiikassa juuri puhuta, että pitäisi yksinkertaisesti kuluttaa vähemmän”, Kiuru sanoo.
Hänen mielestään Viiankiaavan kaivos ei myöskään pelastaisi Kongon lapsia. Kun markkinajärjestelmä perustuu ajatukselle jatkuvasta kasvusta, yhden kaivoksen avaaminen ei tarkoita toisen sulkemista. Kasvun ylläpitäminen vaatii jatkuvasti lisää raaka-aineita.
Myös vaikutukset kunnan elinvoimaan ovat Kiurun ja Helteen mielestä korkeintaan väliaikaisia. Suon alla sijaitsevasta malmiosta riittäisi louhittavaa pariksikymmeneksi vuodeksi.
Maanalaisen kaivoksen kriittinen kysymys on Timo Helteen mukaan suon vesitasapainossa. Kaivosyhtiön arvioin mukaan kaivokseen tulisi päivässä noin 3,5 miljoona litraa vettä usean vuoden ajan.
”Tuloveden alkuperän mallintaminen on vaikea tehtävä, mutta jostainhan se vesi on pois. Esimerkiksi lajistollisesti rikkaat Sakattilammit sijaitsevat suunnitellun kaivoksen yläpuolella”, Helle sanoo.
”Sähköön liittyvä edistysusko peittää alleen kulutuskritiikin. Siitä ei politiikassa juuri puhuta, että pitäisi yksinkertaisesti kuluttaa vähemmän.”
Kaija Kiuru.
Tällä hetkellä tunnelma on odottava. Lapin ely-keskus on vaatinut kaivosta suunnitelevalta AA Sakatti Miningilta, Anglo Americanin suomalaiselta tytäryhtiöltä, yva-selostuksen lisäselvityksiä.
Niitä odotetaan julkaistavaksi kuluvan vuoden lopulla.
Ely-keskus tekee tietojen pohjalta perustellun päätelmän, joka on huomioitava hanketta koskevassa lupamenettelyssä. Hakemuksen jättämisen jälkeen siitä voidaan valittaa.
Kiurun ja Helteen mukaan viimeinen sana on EU:lla, sillä Natura 2000 on EU:n suojeluohjelma.
Saattaa kestää vielä vuosia, ennen kuin lopullinen päätös kaivoksen kohtalosta on tiedossa. Se on lyhyt aika koko Viiankiaavan olemassaoloon verrattuna.
Viiankiaapa on alkanut muodostua viimeisimmän jääkauden jälkeen, joka päättyi Keski-Lapissa noin 11 000 vuotta sitten. Tuhansien vuosien saatossa mannerjäiden jälkeensä jättämät järvet kasvoivat umpeen, ja niiden sijoille muodostui paksuimmillaan yli seitsenmetrinen turvepatja.
Sen alla olevasta kiviaineksesta irronneet mineraalit muodostavat Viiankiaavalle ainutlaatuisen eliöstön. Moni alueen kasvi- ja eläinlaji on luokiteltu uhanalaiseksi. Alue on tärkeä myös poronhoidolle.
Kaija Kiurun taiteellista luomistyötä on ruokkinut myös suon kauneus.
Soihin on historiallisesti liitetty ajatuksia rumasta joutomaasta, vaikka suoluonnon esteettisyys onkin nykyään tunnustettu. Aavan näkeminen kauniina on Kiurun mielestä tärkeää, sillä me puolustamme herkemmin sellaisia paikkoja, joiden näkemisestä saamme nautintoa.
Historiallinen ylenkatse suoluontoa kohtaan on kuitenkin tavallaan johtanut nykyiseenkin tilanteeseen. Suomessa ojitettiin 1900-luvun aikana noin puolet maan suopinta-alasta. Soita pidettiin rumina joutomaina, jotka haluttiin muuttaa esimerkiksi tuottaviksi talousmetsiksi.
Viiankiaavan kaltaiset suuret ja yhtenäiset alueet ovat nykyään harvinaisuus.
Kiurun mielestä Viiankiaavan tapauksessa on tärkeää ymmärtää, että kyse on yhtä suota suuremmasta asiasta.
Suojelualueelle suunniteltu kaivos osoittaa, kuinka monimuotoisuuden turvaamiseen ja ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävät toimet voivat olla ristiriidassa keskenään.
Fossiilisista polttoaineista halutaan siirtyä sähköön laajassa mitassa. Sähköistyvä elämäntapa vaatii yhä enemmän virtapiirien ja akkujen valmistamiseen käytettäviä maamineraaleja. Niiden louhiminen Viiankiaavan kaltaisista paikoista uhkaa kuitenkin kiihdyttää lajikatoa.
”Lapissa etsitään malmia muiltakin suojelualueilta. Viiankiaavan suojelun purkaminen olisi väärä viesti”, Kiuru sanoo.
”Natura 2000 -ohjelman perustamisesta on 20 vuotta, eikä siinä ajassa luontokato ole suinkaan vähentynyt. Entä tästä 20 vuotta eteenpäin”, Helle lisää.
