Kirja-arvio: Kaksi rikkinäistä nuorta lähtee matkalle, jonka määränpäässä on kaunis ilma kuolla
Veera Salmen nuortenromaanissa tavoitellaan helpommin lähestyttävää muotoa puhekielen avulla.Leo asuu sijaisperheessä, jonka järjestysnumero hirvittää. Kun paha olo paisuu hallitsemattomaksi, hän rikkoo jotain. Ei hän sillä itseään saa ehjemmäksi, mutta edes pieneksi hetkeksi jokin muu on enemmän hajalla kuin hänen oma, sirpaleinen elämänsä.
Tuomitsevat katseet laskeutuvat Isran päälle missä tahansa hän kulkeekin. Oikeastaan Isra haluaisi vain kuolla. Mutta sitä ennen on nähtävä pandat ja vapautettava ne häkistään.
Leo ja Isra istuvat yhdessä autoon, jonka päämäärä on niin synkkä, ettei siitä tee mieli puhua. Mutta ennen viimeistä pysähdystä edessä on pakomatka, jolloin voi tapahtua mitä tahansa.
Veera Salmen Kaunis ilma kuolla -romaanin lähtökohdat ovat tummanpuhuvat. Jo kirjan ensimmäinen lause enteilee, että luvassa on epätoivon ja surun sävyttämä road trip.
Tarinaa kuljetetaan sekä Leon että Isran kertomana. Puhekielisyys korostuu etenkin Isran osioissa, joissa on mukana runsaasti englanninkielisiä sanoja ja lausahduksia. Tyylikeino saattaa tehdä kirjasta helpommin lähestyttävän vähemmän kaunokirjallisuutta lukeville nuorille.
Kirjan keskiössä ovat ihmiskohtalot, joihin asianosaiset eivät itse voi vaikuttaa. Vaikka mukana on kiinnostavia teemoja, on juonilinja aavistuksen harhaileva ja päämäärätön. Omaleimainen tyyli löytää kuitenkin varmasti omat lukijansa.
Lue täältä kaikki Maaseudun Tulevaisuuden kirja- ja muut kulttuuriarviot.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

