Katso tämä televisiosta: Suosikkikankaan kestävyys testattiin aikojen alussa peltotöissä

Farkkukangas on käynyt käytännöllisesti katsoen jokaisen nykyihmisen iholla. Alun karkeasta työvaatteesta on jalostunut viime vuosikymmeninä toinen toistaan kalliimpia muotihuonetuotteita. Kuva: Little Bay Pictures / WGBH

Kaikille tuttu farkkukangas on pitänyt pintansa kestävänä työvaatteena läpi vuosisatojen.

Vuodelta 1655 peräisin olevat maalaukset esittivät muun muassa farkkukankaaseen pukeutunutta ompelijatarta ja kerjäläispoikaa. Täten farkkukangas on paljon vanhempi keksintö kuin on luultu.

Muun muassa Afrikasta kaapatut orjat käyttivät farmarikankaisia työvaatteita Amerikan puuvillapelloilla.

Farkku-sana juontuu englannin sanasta farmer eli maanviljelijä. Suomessa farkku-sanaa on käytetty 1950-luvun lopulta lähtien.

Helsingin slangissa farkkuja on kutsuttu myös dongareiksi, mikä viittaa englanninkieliseen dungarees-termiin.

Farkuissa käytetään denim-kangasta. Osa tutkijoista viittaa sen tulleen Nimesistä, Ranskasta. Kankaan nimi olisi lyhennys sanoista ”de Nimes” eli suomeksi Nimesistä, kertoo Piece of Jeans -sivusto.

Joidenkin tutkijoiden mielestä denim on syntynyt Genovassa, Italiassa. Ranskalainen nimi Genes olisi siten perustana farkkujen englanninkieliselle nimelle Jeans.

Osa viittaa denimin kehittyneen dungaree-kankaasta, jota britit toivat Intiasta Eurooppaan 1600-luvulla.

Denim on puuvillatekstiili, joka alunperin värjättiin käytännöllisyyden vuoksi indigokasveista saatavalla värillä.

Värjäyksessä väriaine jää kuidun pinnalle, minkä ansiosta sininen väri pysyy kankaan päällyspuolella. Näin nurjan puolen kudelangat jäävät valkoisiksi eivätkä värjää farkkuja käyttävän jalkoja sinisiksi.

Tästä syystä farkkukankaalla on ainutlaatuinen kyky haalistua pesusta pesuun.

Euroopassa köyhälistön suosima kangas tuli käyttöön 1700-luvulla myös Yhdysvalloissa rakennustyömailla sekä merenkulussa farkkumateriaalin äärimmäisen kestävyytensä vuoksi.

Suosituiksi työvaatteiksi farkut kehitti Nevadassa asuva räätäli Jacob Davis 1870-luvulla, kun hän alkoi ommella demin-kankaasta housuja.

Kaivostyöläiset käyttivät tuolloin taskukelloa, jota varten ommeltiin farkkujen etuosaan pieni tasku. Isommassa taskussa kello olisi voinut kadota tai rikkoontua.

Davis miettiä myös tapaa, jolla vahvistaa housuja niiden kuluvista kohdista. Hän asetti metalliniitit eli napinpohjia näihin rasituskohtiin, kuten taskun kulmiin, jotta ne kestäisivät pitempään.

Menestysreseptiään hän ei rahanpuutteen takia onnistunut kuitenkaan patentoimaan. Niinpä hän lähestyi Levi Straussia, joka harjoitti kuivatavaraliiketoimintaa ja myi kangasta.

Strauss innostui ideasta ja suostui hankkeeseen. Patentti myönnettiin Jacob Davisille ja Levi Strauss & Companylle 20. toukokuuta 1873, mitä pidetään sinisten farkkujen syntymisajankohtana.

Patentti vanheni vuonna 1890, jolloin mallille annettiin kaikille tuttu eränumero “501” .

Hauskana yksityiskohtana voidaan pitää sitä, että Levi Strauss ei tiettävästi itse pukenut farkkuja ylleen. Hän piti niitä köyhien vaatteena.

Teollistumisen myötä sama materiaali on kelvannut työvaatteeksi vaikkapa 1940-luvun yhdysvaltalaisnaisille, jotka työskentelivät hitsaushommissa miesten lähdettyä rintamalle.

Sittemmin nuoriso otti ne omakseen ja vähitellen ne on kelpuutettu myös huippumuodiksi.

Yle TV1 keskiviikko klo 19.00