”Minä ennustan, että Ukrainan sota päättyy Venäjän kannalta umpikujaan.” Kuva: Jarno Mela
Esko Ahon mukaan Putin tuhosi maansa tulevaisuuden hyökkäämällä Ukrainaan – nyt hän kertoo, miksi sota oli monelle Venäjä-tuntijalle yllätys
Esko Aho (kesk.) uskoi loppuun asti, ettei itänaapuri hyökkää Ukrainaan. Hän myöntää arvioineensa väärin, mutta korostaa, että yritys integroida Venäjää länteen kannatti, vaikka siinä epäonnistuttiin.
Esko Aho kävi nuorena keskustapoliitikkona Tamminiemessä ensimmäisen kerran vuonna 1976 ja odotti Kekkosen työhuoneessa, kun presidentti saapui kahdenkeskiseen tapaamiseen. Kuva: Jarno Mela”Mitä Tamminiemi tästä ajattelee?” oli 1970-luvulla kysymys, jota lehtien kolumnistit toistelivat ahkerasti. Suurelle yleisölle oli selvää, että toimittajat yrittivät arvuutella, miten presidentti Urho Kekkonen suhtautuu johonkin kansakuntaa kuohuttavaan kysymykseen.
Usein kysymykset liippasivat Suomen suhdetta suureen itänaapuriin Neuvostoliittoon. Virallisen epistolan mukaan naapuruussuhde oli hyvä, koska takuumiehenä toimi Kekkonen
Tamminiemi oli Kekkosen virka-asunto ja lopulta myös hänen vallankäyttönsä symboli. Viimeinen sana niin ulko- kuin sisäpolitiikassa tuli monta kertaa Tamminiemestä.
”Kävin täällä ensimmäisen kerran vuonna 1976 tapaamassa presidenttiä Nuoren Keskustan Liiton puheenjohtajana”, Esko Aho (kesk.) kertoo, kun Tamminiemen museon intendentti Mikko Teräsvirta päästää vieraat sisään tekemään haastattelua.
”Istuin tuossa odottamassa ja Kekkonen tuli tuolta portaita alas. Me keskustelimme silloin puolueen asioista ja erityisesti nuorista”, Aho kuvailee tilannetta presidentin työhuoneessa.
Haastattelun aiheeksi on sovittu Venäjä. Suomen suhde itäiseen naapurimaahan on nuoren keskustapoliitikon ja iäkkään presidentin tapaamisen jälkeen 46 vuodessa mullistunut.
Hajonneen Neuvostoliiton tilalle tuli Venäjä vuoden 1991 lopussa. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa määritellyt ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimus (YYA) kuopattiin, ja vuonna 1995 Suomesta tuli EU:n jäsen. Kun Venäjä 24. helmikuuta 2022 hyökkäsi Ukrainaan, Suomi päätti hakea puolustusliitto Naton jäseneksi.
1990-luvun alun myllerryksessä silloinen pääministeri Aho oli avaintoimija. Kun Ukrainan sota syttyi, hän oli yksi niistä monista suomalaisista ja eurooppalaisista, jotka olivat yrittäneet parin vuosikymmenen ajan integroida Venäjää länteen taloudellisen yhteistyön avulla.
Tätä yritystä on arvosteltu ankarasti. Arvostelijoiden mielestä Ahon ja kumppanien olisi pitänyt viimeistään Krimin valtauksen jälkeen vuonna 2014 ymmärtää, ettei presidentti Vladimir Putiniin voi luottaa.
Aho torjuu väitteen, jonka mukaan sota ei voinut tulla kenellekkään yllätyksenä.
”Kaikki Venäjää vähänkään ymmärtävät ajattelivat, ettei Venäjä lähde tällaiseen sotaan. Itsekin kuuluin niihin. Sotaa pidettiin järjettömänä, koska Venäjä ei saavuta sillä mitään”, Aho korostaa.
”Sota alkoi siitä huolimatta. Se oli yllätys ja olin väärässä sen suhteen. Siinä olin oikeassa, että Venäjä ei voi sodalla voittaa mitään. Suuruus ei ole palaamassa, jos tavoitteena oli Venäjän suuruuden palauttaminen.”
Aho istui sodan alkamiseen asti venäläisen Sperbankin hallituksessa, vaikka pankki oli EU:n pakotelistalla. Jo ennen tätä hallituspaikkaa hän oli rakentanut monipuolisen suhdeverkoston Venäjän talouselämän ja politiikan avaintekijöihin.
Aho puolustaa edelleen tiukasti päätöstään lähteä venäläisen Sperbankin hallituksen jäseneksi. Kuva: Jarno MelaKaikissa piireissä sitä ei katsottu hyvällä. Keskustan entistä puheenjohtajaa ja presidenttiehdokasta pidettiin Putinin ”vasallina”, joka tekee rahasta mitä tahansa. Syytöksistä huolimatta Aho katsoo tehneensä oikean ratkaisun hyvin perustein.
”Ennen kuin tein päätöksen lähteä Sperbankin hallitukseen, kustansin Venäjän ensimmäisen pääministerin Jegor Gaidarin Imperiumin tuho -kirjan. Gaidar varoitti kirjassaan juuri siitä, mikä nyt on tapahtunut.”
”Menin pankkiin, koska halusin olla mukana vaikuttamassa siihen, ettei Venäjä sorru tällaiselle tielle. Sperbank oli silloin yksi niistä rintamista, joilla Venäjästä yritettiin tehdä modernia läntisen maailman kanssa yhteistyöhön kykenevää maata”, Aho sanoo.
Nyt tiedetään, että Venäjää ei pystytty muuttamaan taloudellisella integraatiolla.
”Minusta kannatti yrittää. Se, joka kuvittelee, että hyökkäys Ukrainaan olisi voitu estää eristämällä Venäjä jo aikaisemmin, erehtyy. Ainoa pidike Venäjälle oli sodan korkea hinta, joka perustui siihen, että teknologista ja taloudellista riippuvuutta oli paljon”, Aho vakuuttaa.
Riippuvuutta oli erityisesti energiassa, mutta se ei riittänyt. Putin oli valmis ottamaan paljon arvioitua suuremman riskin.
Sotaa on jatkunut nyt jo lähes seitsemän kuukautta. Lopputulosta on vaikea ennustaa. Yksi asia on Ahon mielestä joka tapauksessa selvää.
”Yhteiskunnan modernisoituminen olisi ollut Venäjällä edessä ja välttämätön. Sen mahdollisuus on nyt tuhottu.”
Hän pitää todennäköisenä, että sota päättyy Venäjän kannalta jonkinlaiseen umpikujaan. Teknologinen umpikuja on vääjäämätön, koska maa ei enää saa tarvitsemaansa huipputeknologiaa lännestä. Myös taloudellinen, poliittinen tai sotilaallinen umpikuja on mahdollinen, mutta sellainen käänne olisi Ahon analyysin mukaan yllättävämpi.
”Sen jälkeen on oleellista, pääseekö nuori neuvostoajan jälkeen syntynyt sukupolvi valtaan. Jos se ei saa muuttaa maata, se muuttaa maasta.”
Aho kantaa jo huolta Suomen tulevista Venäjä-suhteista.
”Nato-jäsenyys on tärkeä, mutta se ratkaisee vain yhden ulottuvuuden. Meillä pitää olla käsitys siitä, mitä Venäjällä tapahtuu, mutta se ei tarkoita, että meidän pitäisi jotenkin osoittaa ymmärtämystä Venäjän nyt harjoittamalle politiikalle.”
Kun ollaan Kekkosen Tamminiemessä ja viitataan Venäjän politiikan ”ymmärtämiseen”, on vaikea olla puhumatta suomettumisesta, eli siitä nöyristelystä, jota suomalaiset poliitikot pahimmillaan harjoittivat, kun suhteita Neuvostoliittoon hoidettiin.
Ahoa keskustelu selvästi ärsyttää, vaikka hän myöntää auliisti, että paljon oli myös sellaisia ilmiöitä, joita ei voi hyväksyä ja joista piti päästä eroon. Samaan hengenvetoon hän korostaa ulko- ja turvallisuuspolitiikan pitkää linjaa, jossa ”Suomen edusta kannettiin kaikissa olosuhteissa huolta ja väännettiin myös kättä”.
Esko Ahon mielestä Tamminiemestä käsin Suomea hallinneeseen Urho Kekkoseen liittyvät kysymykset olisi hyvä erottaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustavoitteista. Kuva: Jarno Mela”Kekkonen ja Kekkoseen liittyvät kysymykset olisi hyvä erottaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perustavoitteista. Ne eivät olleet kaikki Kekkosta eikä Kekkonen ollut kaikkea”, UKK-seuran hallituksen puheenjohtaja sanoo Tamminiemen yläkerran neuvotteluhuoneessa.
Hänen oman pääministeriuransa yksi ulkopoliittinen tähtihetki oli Suomen EU-jäsenyys. Jäsenyysneuvotteluissa suomalaisen maatalouden tulevaisuudesta väännettiin kättä ankarasti. Tuolloin moni suomalainen ajatteli, että kotimaista maataloutta ei tarvita, koska ruokaa saa halvemmalla Euroopasta.
Nyt on toinen ääni kellossa. Ukrainan sodan keskellä harva enää kiistää maatalouden merkitystä huoltovarmuuden kannalta.
”Ulkoministerinä toimineen MTK:n entisen puheenjohtajan Heikki Haaviston rooli oli jäsenyysneuvotteluissa ratkaiseva. Hänen ansiostaan saatiin aikaan ratkaisu, joka toimii myös käytännön maataloudessa. Haavisto nousi etujärjestöjohtajasta valtiomieheksi.”
Hän itse on ollut jo kaksi vuosikymmentä kestoehdokas presidenttispekulaatioissa. Yhä edelleen riittää niitä, joiden mielestä ”Kannuksen Kennedy” kampanjoi.
”Vuonna 2000 olin ehdokkaana ja vaalitulos oli hieno, vaikka hävisin Tarja Haloselle. Se ei ole jäänyt kaivelemaan. Olen saanut tehdä mielenkiintoisen uran aktiivipolitiikan jälkeen ja se jatkuu edelleen. Jos miettisin jollain tavalla presidenttiehdokkuutta, en puhuisi tässä asioista tällä tavalla kuin puhun nyt.”
Lokakuussa 1990-luvun lamavuosien pääministeriltä ilmestyy kirja, jossa hän keskittyy peilaamaan sekä mennyttä että tulevaa vuoden 1992 perspektiviistä.
Kuka?
Esko Aho syntyi 1954 Vetelissä. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri.
Pääministerinä Aho toimi 1991–1995, kansanedustajana 1983–2003 ja keskustan puheenjohtajana 1990–2002.
Presidenttiehdokkaana keskustan silloinen puheenjohtaja oli vuoden 2000 vaaleissa ja hävisi Tarja Haloselle.
Politiikan Aho jätti vuonna 2003 ja on sen jälkeen toiminut muun muassa Sitran yliasiamiehenä ja Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavana johtajana sekä Venäjällä eri tehtävissä, viimeksi Sperbankin hallituksen jäsenenä.
Nykyisin Aho kirjoittaa ja kustantaa kirjoja sekä esiintyy niin kotimaassa kuin ulkomaillakin.
Hän asuu nykyisin Espoossa puolisonsa Kirstin kanssa. Pariskunnalla on neljä aikuista lasta ja yhdeksän lastenlasta.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
