Sodanaikaisista rakkauskirjeistä avautui ikkuna pienviljelystilan arkeen

Kauko Mäntylä tutkailee Teijon Paavo -puimakonetta, joka on mallia 1935. Koneen omistaa Kaukon ystävä Henrik Pohjola. Kuva: Kari Salonen

Kauko Mäntylä katselee puimakonetta, joka on hänen ystävänsä vajassa. Kone on satakuntalaiselta nimitykseltään tappuri. Samanlaisesta puimakoneesta puhutaan hänen tuoreessa kirjassaan Ulla hyvä, Parahin Urpo!

Kirja kertoo hänen vanhempiensa, Ullan ja Urpon, välisestä kirjeenvaihdosta jatkosodan aikana. 18-vuotiaina kirjeenvaihdon aloittaneet nuoret kirjoittavat tiiviisti kahden vuoden ajan, tutustuvat toisiinsa ja lopulta rakastuvat.

”Molemmat kertovat kirjeissä puintityöstä: miten viljaa hiljakseen työnnetään puimakoneen kitaan, ja kone erottelee jyvät akanoista”, Mäntylä kertoo.

Mäntylän vanhemmat olivat kotoisin Satakunnan Köyliönjärveltä, joka on nykyistä Säkylän aluetta. He kumpikin olivat kansakoulun käyneitä ja pienviljelystilalta kotoisin.

Vuonna 1942 Urpo lähtee sotapalvelukseen Karjalankannakselle Rautu-nimiseen pitäjään. Urpo oli aselajiltaan pioneeri, jonka tehtävänä oli kasvinviljelyn lisäksi teiden kunnostaminen ja rakentaminen aina kesäkuun 1944 suurhyökkäykseen asti.

Suurin osa kirjeistä on säilynyt, vain 44 Urpon kirjettä on kadonnut vuosien varrella. Kuva: Kari Salonen

Palataan 1960-luvun alkuun. Kouluikäinen poika Kauko Mäntylä huomaa kodin vintille sijoitetun pahvilaatikon. Hän kysyy äidiltään, mitä tuossa laatikossa on.

”Ne ovat minun ja isäsi jatkosodan aikaisia rakkauskirjeitä”, äiti vastaa.

Vuodet vierivät eteenpäin. Äiti ojentaa laatikon jo aikuiselleen pojalleen ja sanoo:

”Kirjeissä on tarina nuoresta rakkaudesta, joka eli aikansa ja kuoli.”

Poika lupaa pitää huolen laatikon sisällöstä. Kirjeet pysyvät lähes koskemattomina vuosikymmeniä.

Korona-ajan alussa eläkkeellä oleva Salon Seudun Sanomien toimittaja Kauko Mäntylä päättää avata laatikon.

”Myös siskoni ja veljentyttäreni olivat kiinnostuneet kirjeistä. He totesivat, että aika harvalla on sellainen ikkuna omien vanhempien nuoruusvuosiin kuin tässä laatikossa on”, hän kertoo.

”Yllätyksenä tuli se, miten vähän itse sotatoimet lopulta näkyivät kirjeissä. Niissä kerrottiin eniten arkisista puuhista maataloustöissä.”

Ullan perheellä oli pienviljelystila, jossa peltoa oli vajaa kymmenen hehtaaria ja vähän myös metsää. Kotona oli muutama lehmä, joista lypsetty maito toimitettiin meijeriin.

Sotilaat puimassa viljaa Suistamon Pien-Saran (Piensarka) kylässä 14. syyskuuta 1944. SA:n kuva. Kuva: Kim Borg

Omavaraistalous oli tavallista pientiloilla, joissa pyrittiin itse viljelemään mahdollisimman paljon. Ullan vanhempien pellolla kasvatettiin hamppuakin, koska piti saada materiaalia köyden tekemiseen.

Ullan perheellä oli hevonen, jolla muun muassa kynnettiin.

”Ulla harmitteli usein kirjeissä, että hän ei koskaan opi ohjaamaan hevosta isänsä ohjeistuksen mukaisesti, kun isä ohjasi kyntöauraa.”

Uutena juttuna sota-aikana oli Mäntylän mukaan tuholaisten torjunta. Ulla suihkutti marjapensaiden lehdille Arska-nimistä pölytettä, joka oli valmistettu arsenikista.

Heinäkuussa heinät laitettiin seipäille ja heinien kuivuttua ajettiin ne hevosella latoon. Elokuussa alkoi viljankorjuu, jossa piti tehdä paljon työtä käsin. Viikatteella niitettiin viljaa. Rukiit laitettiin kuivumaan kuhilaille eli lyhteistä tehdyille rakennelmille, muut viljat seipäille.

Ullan kirjeissä sotavangit tulevat usein esille, sillä viiden kilometrin päässä Ullan kotoa oli iso vankileiri. Leirillä oli venäläisiä upseereita ja sotilaita, enimmillään 3 000 sotavankia.

”Ullan kotona oli sadonkorjuuaikana sotavankeja töissä. Vangit saivat maatiloilla ruokaa, joka oli parempaa kuin vankileirillä. Tämä motivoi vankeja töihin.”

Ullan päätyönä oli toimia sota-aikana kerho-ohjaajana varhaisnuorille Maatalousliitossa.

Köyliön kylissä eli siihen aikaan kerholaisina 200 varhaisnuorta, Mäntylä kertoo.

”Ulla kävi tarkastamassa kerholaisten viljelypalstoja ja neuvomassa aina tilanteen mukaan. Kerholaiset viljelivät esimerkiksi sikurijuurikasta, jota käytettiin pula-aikana kahvinkorvikkeena.”

Neuvojan kevättalven työnä oli pussittaa kerholaisille tukusta saadut siemenet annospusseihin. Yhtenä keväänä Ulla kirjoittaa, että pusseja tuli yhteensä 1500.

Hän myös järjesti kerholaisille useita kokouksia ja erilaisia kursseja, joissa opittiin esimerkiksi säilömisestä.

Valokuvat Urpon sota-albumista muodostavat tärkeän taustamateriaalin kirjassa. Kuvat Kannakselta 1942–1944. Kuva: Kari Salonen

Raudussa asemasodan aikana Urpokin oli peltotöissä kahtena kesänä. Hänen komppaniansa viljeli tupakkaa, perunoita ja vihanneksia, kuten kurkkuja ja herneitä.

Neuvostoliiton aloittama suurhyökkäys käynnistyi Karjalankannaksella 9. kesäkuuta 1944. Urpon pioneeriyksiköt vetäytyivät siltoja tuhoten Vuoksen pohjoispuolelle. Rauhantekoon asti he toimivat Vuosalmen ja Räisälän alueella.

Kaikki juuri tehdyt kylvöt ja istutukset oli jätettävä pellolle Rautuun, kun oli lähdettävä vetäytymään. Urpo kertoi jälkeenpäin, miten hän lähtökiireessä repi kasvattamansa tomaatit alas maahan. Vihanneksia ei voinut ottaa mukaan eikä niitä haluttu vihollisellekaan antaa.

”Suurhyökkäyksen käynnistyttyä Ulla kirjoitti miehelleen joka päivä. Urpo vastasi, jos hän vain ehti tarttumaan rintamalla kynään.”

Kirjeen saapuminen Köyliöstä Karjalaan kesti viitisen päivää. Jos oli sodanaikainen sensuuri meneillään, matka kesti pidempäänkin.

Mitä pidemmälle sota eteni, sitä enemmän Ullan ja Urpon kirjeet täyttyivät rakkaudesta ja kaipauksesta. He menivät naimisiin Urpon yhdeksännen loman aikana.

”Meistä tulee onnellinen pari, joka sovittaa pienet virheet ja erehdykset sillä suurella, näkymättömällä rakkaudella, eikö niin?” (Urpon kirje Ullalle 11.8.1943.)

”Tavallinen maaseudun nuori ajatteli, että kun sota saadaan loppumaan, niin aletaan hoitaa omia peltoja ja saadaan hyvä elämä aikaiseksi. Maausko oli heillä kova”, Mäntylä kertoo.

Rakkaus ei kuitenkaan kestänyt, vaan liitto päättyi 30 vuoden yhdessäolon jälkeen.

Kauko Mäntylän kirja ”Ulla hyvä, Parahin Orpo – Kahden nuoren sotakirjeet 1942–1944 linjalla Köyliö – Kannaksen Rautu” ilmestyi 2.8.2021. Kirjan julkaisija on Books on Demand (Bod).