Kirjailija, toimittaja ja kalterijääkäri Artturi Leinonen korosti laillisuutta ja oikeudenmukaisuutta
Eteläpohjalaisen merkkimiehen, sanomalehti Ilkan pitkäaikaisen päätoimittajan Artturi Leinosen syntymästä on kulunut 130 vuotta.
Tuomas Koivuniemi on Artturi Leinosen seuran puheenjohtaja. ”Leinonen ei pelännyt osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tarvittaessa hän otti asioihin voimakkaastikin kantaa”, Koivuniemi sanoo. Kuva: Johannes TervoYlihärmäläissyntyinen Artturi Leinonen (1888–1963) oli aikakautenaan poikkeuksellisen monipuolinen yhteiskunnallinen vaikuttaja.
”Leinonen jätti kädenjälkensä Suomen historian käänteisiin monin tavoin. 1900-luvun alkupuolella hän oli erittäin aktiivinen ja innokas nuorisoseura- ja suojeluskuntamies”, Artturi Leinosen seuran puheenjohtaja, Kauhajoki-lehden päätoimittaja Tuomas Koivuniemi kertoo.
Koivuniemen mukaan nuorisoseuratoiminta Etelä-Pohjanmaalla kytkeytyi tiiviisti suojeluskunta- ja jääkäriliikkeeseen 1910-luvulla.
”Kansallinen herääminen oli vahvaa ja jääkärivärvärinä Leinonen oli isänmaan asialla.”
Leinonen käräytettiin aktivismistaan viranomaisille, jonka jälkeen hänet vangittiin ja lähetettiin ensin Pietariin ja sieltä Siperiaan.
”Siinä kävi kuitenkin onnekkaasti, sillä kun vangit olivat saapuneet Siperiaan, vallankumoushässäkät käynnistyivät Venäjällä. Kaikki vangit vapautettiin, ja Leinonen palasi omin neuvoin Suomeen”, Koivuniemi sanoo.
Vuonna 1918 Leinonen taisteli valkoisten puolella. Itsenäisen Suomen alkuvuosina Leinosesta kuoriutui tuottelias kirjailija ja näytelmäkäsikirjoittaja.
Puoluepolitiikkaan Leinonen tutustui ystävystyttyään Ilkan silloisen päätoimittajan, maalaisliiton ideologin Santeri Alkion kanssa.
”Alkio oli pasifisti ja Leinonen kannatti nuorena aika voimakkaitakin toimia ajaessaan Suomen itsenäistymistä ja vastustaessaan kommunismia, mutta siitä huolimatta miehet tulivat hyvin toimeen”, Koivuniemi taustoittaa.
Vuonna 1930 Leinonen siirtyi Alkion tilalle Ilkan päätoimittajaksi. Siinä toimessa hän vaikutti peräti 27 vuotta, 1950-luvun jälkipuoliskolle saakka.
”Leinonen oli myös perustamassa isänmaallista Suomen Lukko -järjestöä, joka vastusti kommunismia laillisuuspohjalta. Hän suhtautui aluksi myönteisesti myös Lapuanliikkeeseen. Kun liike radikalisoitui, otti Leinonen siihen etäisyyttä.”
1930-luvulla Ilkan päätoimittajana ollessaan Leinonen ajautui yhä tiukemmin vastahankaan Lapuanliikkeen kanssa, jonka toiminnassa oli alkanut ilmetä laittomuuksia, kuten vasemmistolaisina ja liberaaleina pidettyjen ajattelijoiden pahoinpitelyjä ja muilutuksia.
”Suhtautuminen laillisuuteen oli vedenjakaja. Sanomalehti Ilkka hillitsi mielialoja maakunnassa, kun Lapuanliike kehittyi yhä jyrkempään suuntaan.”
Leinonen oli myös maalaisliiton kansanedustajana 1936–1939 ja lyhyesti 1944–1945.
”Koko Leinosen mittavalla uralla kansanedustajuus on lähinnä sivujuonne. Erityisen ansioitunut hän on nuorisoseura- ja suojeluskuntamiehenä sekä kirjailijana ja toimittajana”, Koivuniemi summaa.
Viimeisenä merkittävänä yhteiskunnallisena tekonaan Leinonen oli nostamassa Urho Kekkosta presidentiksi 1956.
”Etelä-Pohjanmaalla Kekkoseen suhtauduttiin kriittisesti, joten Leinosen tuki oli ratkaisevaa maalaisliiton sisäisissä väännöissä. Kekkonen kiittikin kirjeessään Leinosta ja totesi itse, ettei olisi tullut valituksi presidentiksi ilman hänen tukeaan.”
Entä mitä Leinonen mahtaisi ajatella Suomen nykymenosta?
”Leinonen korosti kaikessa toiminnassaan paitsi laillisuutta, myös oikeudenmukaisuutta. Ne ovat kestäviä kulmakiviä yhteiskunnan rakentamisessa”, Tuomas Koivuniemi pohtii.
”Uskon, että Leinonen korostaisi, että jokaista täytyy kohdella oikeudenmukaisesti. Kaikki eivät selvästikään Suomessa nyt koe niin."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
