Sairaus vei kunnallisneuvos Pertti Vuolan – toive nähdä lapsenlapsenlapsi ylioppilaana toteutui viimeisinä päivinä
Pertti Vuola (1935–2023) vaikutti yhteiskunnallisiin asioihin useilla eri aloilla. Hän toimi niin liike-elämässä, puoluepolitiikassa kuin yhdistystoiminnassakin.
Erityisesti kunnallispolitiikka oli Pertti Vuolalle tärkeä yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanava. Kuva: Pertti Vuolan arkistoKunnallisneuvos, maanviljelijä Pertti Vuola menehtyi 23.5.2023 lyhyen sairauden jälkeen 87-vuotiaana.
Pertti jäi sotaorvoksi jo 5-vuotiaana hänen isänsä kaaduttua syyskuussa 1941 Vieljärvellä Petroskoin ja Laatokan välimaastossa. Tätä muistoa hän kantoi mukanaan koko elämänsä ja halusi toimia myös muiden sodasta kärsineiden eduksi sekä Vakka-Suomen Sotaorpoyhdistyksessä että Sotainvalidien Veljesliiton Varsinais-Suomen piirissä.
Jouduttuaan nuorena talon isännän rooliin hän ei jatkanut opiskelua, mutta keskitti huomionsa yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen monella eri alalla.
Pertti toimi aktiivisena keskustalaisena koko elämänsä ollen Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajana kymmenen vuotta sekä vuosia puolueen hallituksessa. Poliittinen mediahuippu tuli vuonna 1980, kun hän johti puhetta silloisen Keskustapuolueen Turun vaiherikkaassa puoluekokouksessa.
Pertin ajatusmaailmassa keskinäisesti omistetuilla yrityksillä oli suuri rooli. Hän toimi Raision Tehtaitten (myöhemmin Raisio Oyj) hallinnossa 32 vuotta, joista 17 vuotta hallituksen jäsenenä – aikana, jolloin yhtiö toi markkinoille Benecolin ja yritti lanseerata sitä maailmalle vaihtelevin tuloksin.
Pertti oli myös yhdistämässä jälleenvakuutusyhtiöitä Vakava ja Sampsa. Hän ehdotti uudelle yhtiölle nimeä Lähivakuutus, joka tulikin käyttöön. Sen hallintoneuvoston puheenjohtajana hän toimi 20 vuoden ajan.
Kaikkein läheisin yhteiskunnallisen vaikuttamisen areena Pertille oli kuitenkin oma maakunta ja kunta. Erityisesti kunnallispolitiikka oli hänen sydäntään lähellä.
Kotikuntansa Mietoisten valtuustossa hän toimi 28 vuotta, joista valtuuston puheenjohtajana 16 ja kunnanhallituksen puheenjohtajana kymmenen vuotta. Hän toimi pitkään myös Varsinais-Suomen Maakuntaliitossa.
Hän oli kahdesti Suomen Kunnallisliiton hallituksen jäsen ja toimi hallituksen viimeisenä puheenjohtajana. Kunnallisliiton, Kaupunkiliiton ja viiden muun keskusjärjestön muodostettua Suomen Kuntaliiton toimi Pertti sen liittovaltuuston puheenjohtajana vuosina 1993–1997.
Hän vaikutti vahvasti Kunnallisalan kehittämissäätiön perustamiseen ja toimi sen hallituksessa vuoteen 2001 asti. Kunnallisneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1991.
Musiikilla ja erityisesti laulamisella oli suuri rooli Pertin elämässä, ja hän toimi aktiivisesti vuosikymmeniä niin Mietoisten kirkkokuoron kuin myös Penan Pojat -lauluyhtyeen jäsenenä.
Jalkapalloa hän seurasi koko elämänsä ja veikkasi 1950-luvulta saakka viikottain Englannin pääsarjan otteluiden tuloksia läheisten ystäviensä kanssa.
Pertin suosikkijoukkue oli pääosin Englannin alasarjoissa pelannut Hull Tigers. Syy Suomessa harvinaiseen suosikkivalintaan oli se, että hän muisti sodan aikana tulleissa viljasäkeissä lukeneen Hull.
Pertti mainitsi monesti tavoitteekseen nähdä, kuinka hänen ensimmäinen lapsenlapsenlapsensa kirjoittaa ylioppilaaksi. Tämä tiedon hän sai vain päiviä ennen kuolemaansa.
Pertin elämänasennetta kuvaa hyvin se, että Pälvi-vaimon kuoltua muutama vuosi sitten hän ei jäänyt kotiin suremaan vaan jatkoi aktiivista elämää ja löysi uuden rakkauden, luokkatoverinsa Ritvan, jonka kanssa ehti nauttimaan elämästä.
Perttiä jäävät kaipaamaan puoliso Ritva, lapset Elina ja Hannu puolisoineen, neljä lastenlasta ja viisi lastenlastenlasta.
Kirjoittajat ovat Pertti Vuolan pitkäaikainen ystävä sekä tytär ja poika.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
