Multasormi keskellä kämmentä
En ole kade ainoastaan ihanista puutarhoista, vaan myös mullanmöyrimisinnosta.Näihin aikoihin keväällä se aina iskee, kun pihoilla alkaa näkyä ensimmäisiä merkkejä uuden kasvukauden alusta.
Puutarhakateus nimittäin. Elättelen toiveita, että tänä kesänä minäkin saan oman pienen pihani vihdoin kukoistamaan. Valitettavasti multasormeni on tukevasti keskellä kämmentä. Olen siis realistinen, enkä usko haaveideni tänäkään kesänä toteutuvan.
Omalla unelmieni pihalla olisi muutama omenapuu, jokunen marjapensas, juhannusruusu, isohko terassi ruokapöytineen, kesäkeittiö ja riippukeinu sekä pihapelejä varten pieni pläntti nurmikkoa. Olen päässyt tämän toteuttamisessa niin pitkälle, että selvitin vadelmapensaslajikkeen, joka sopisi meidän pihallemme kitukasvuisen mustaherukkapensaan kaveriksi. Vattu on edelleen taimitarhassa odottamassa meitä.
Toisaalta ehkä vadelman on parempi päätyä jonkun toisen pihaan. Tuskin jaksaisin antaa sille sen vaatimaa hoivaa ja huolenpitoa, jonka pensas tarvitsisi alkaakseen tuottaa marjaa. Menestyneimmät kasvit pihallani ovat olleet kanervat ja ruukkutuija, molemmat kun voi vain unohtaa ulos talven pakkasiin.
En ole kade ainoastaan ihanista puutarhoista, vaan myös mullanmöyrimisinnosta. Kunnioitan suuresti kukkivien pihojen toteuttajia ja heidän ehtymättömästä intoaan ja harrastuneisuuttaan.
Vadelmalajiketta selvitellessä päädyin puutarhaharrastajien keskustelupalstalle. Ihailen asiantuntemusta, jolla harrastajapuutarhurit tekevät maaperävertailuja ja jakavat vinkkejä erilaisille pihoille sopivista perennoista.
Oma intoni kuopsuttaa riittää tasan siihen asti, että muistan lannoittaa kesäkukkani.
Korjattu 16.4.2017 kello 10.51 kirjoittajan nimi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
