Arvio: Kultaottelu jää finaalijuhlan varjoon 95-elokuvassa

95-elokuvan Leijonat nähdään useammin pukukopissa kuin kaukalossa. Kuva: Tommi Hynynen / Yellow Film & TV

"Rautaa '39, kultaa '95."

Näihin sanoihin tiivisti huumorisarja Pasila suomalaisen kansalliskuvan perusteet: sotakokemuksiin ja urheilumenestykseen.

Molemmat aiheet nousivat tietenkin kotimaisen elokuvan ohjelmistoon itsenäisyyden juhlavuonna. Tuntematon sotilas huomioi sotavuodet, nyt on kultakuvauksen vuoro.

Tapahtumavuoden 95 mukaan nimetty elokuva kertoo Suomen ensimmäisestä jääkiekon MM-kullasta. Aleksi Mäkelän ohjaama leffa seuraa lätkäjoukkueen lisäksi turnausta jännittäviä suomalaisia.

Näkökulman valinnalla vältetään vaativien ottelukuvausten toteuttamista, mutta kosiskellaan myös katsojaa. Terveessä urheiluhengessä elokuvassa tärkeintä ei ole voittaminen vaan Ruotsin täydellinen nöyryyttäminen.

Usean sivujuonen kanssa tasapainoileva tarina ei kuitenkaan pääse lentoon. Finaali-iltaan kytkeytyvät hahmot tuntuvat lattean laskelmoiduilta. Toisaalta on kuolemansairasta syöpäpotilasta ja ammattiurasta unelmoivaa lapsipelaajaa, toisaalta uhoavaa huumoria.

Paras tunnelma on leijonien pukukopissa, jossa korostuu pelaajien joukkuehenki. Ulkopuolisen valmentajan Curt Lindströmin korostaminen toimii, samoin ruotsalaisnäyttelijä Jens Hulténin nostaminen rooliin suomalaisten keskelle.

Silti elokuva ei osaa perustella olemassaoloaan kaltaiselleni nuorelle katsojalle, joka ei kuvattavaa tapahtumaa muista. Urheilukisojen katkerimmat tappiotraumat tuntuvat sittemmin turtuneen viimeistään 2011 koittaneen toisen kultajuhlan myötä.

95. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. Käsikirjoitus: Joona Tena, Tatiana Elf, Juha Karvanen. Tuotantoyhtiö: Yellow Film & TV. 107 min. Elokuvateattereissa 25.12.2017.