Facebook ryhtyy toimiin: Valeuutisia aletaan tunnistaa
Some-palvelussa otetaan käyttöön faktantarkistus ja kiistanalaiset uutiset eivät jatkossa enää nouse huomioarvon mukaan.
Facebook alkaa muun muassa testata toimintoa, jossa käyttäjät voivat raportoida valeuutiseksi epäilemästään linkistä. LEHTIKUVA/AFPFacebook julkisti torstaina uusia toimintoja, joiden tarkoituksena on auttaa tunnistamaan sosiaalisessa mediassa leviäviä valeuutisia. Facebook alkaa muun muassa testata toimintoa, jossa käyttäjät voivat raportoida valeuutiseksi epäilemästään linkistä.
Lisäksi Facebook kertoo tiedotteessaan, että se ryhtyy yhteistyöhön faktantarkistajien kanssa. Kiistanalaisiksi katsotut uutiset merkitään, ja ne vajoavat alas Facebookin uutisfiidissä.
Facebook on ollut kritiikin kohteena, kun se ei puuttunut Facebookin kautta leviäviin valeuutisiksi katsottuihin juttuihin Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana. Kritiikin mukaan demokraattien Hillary Clintonista levinneet, perusteettomat negatiiviset uutiset saattoivat edesauttaa presidentiksi valitun republikaanien Donald Trumpin voittoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
