Tuhlaajapoika palaa luontoon

Kaaoksessa kaipaa kiinnekohtia. Asioita, mistä pitää kiinni ja saada turvan tunnetta kun kaikki muuttuu ja rutiinit katoavat. Kevät on pistänyt isoja asioita uusiksi globaalisti, valtakunnallisesti ja jokaisen henkilökohtaisessa elämässä.

Monella työt ovat lähteneet alta tai työntekotapa muuttanut olennaisesti muotoaan. Myös uudenlaisia työpaikkoja ja mahdollisuuksia on syntynyt. Uusi on stressaavaa, oli se sitten hyvään tai huonoon suuntaan.

Oman katon alla samojen naamojen tuijottelu on lähentänyt joitakin perheitä tiiviimmäksi kuin ikinä ennen. Joillakin se on nostanut esille pinnan alla kyteneet ristiriidat ja avioerohakemukset ovat nousseet lähes kolmanneksella. Osa meistä on ollut yksinäisempiä kuin koskaan, ja sosiaalisen elämän määritelmä ja sisältö on täytynyt miettiä uusiksi.

Uutiset maailmalta ovat olleet vuoroin syvästi ahdistavia, vuoroin häkellyttävän kauniita ja sydäntälämmittäviä. Riehuvien mellakoiden ja ilahduttavien luonnonihmeiden ristiaallokossa mieli hapuilee jotain turvallista, mihin tarttua. Jotakin pysyvää ja luotettavaa.

Olemme löytäneet luonnon.

Yli aikojen ja vallankumousten luonto jatkaa sitä, mitä on tehnyt aina. Ihmisistä huolimatta, ei ihmistä varten, se synnyttää, kasvaa, kuolee, muuntuu ja syntyy uudelleen. Karhea puun kaarna, pehmeä sammalmätäs, esiin työntyvä hento sirkkalehti. Ihmeellinen elämän paletti, missä kaikki sävyt sointuvat aina yhteen.

Aurinko väikkyy oksien välistä ja kimmeltää veden pinnalta. Tuuli humisee latvustossa ja sipaisee pintaa liitäessään eteenpäin. Sadepisarat herättävät luonnon tuoksut moninkertaisiksi. Samat ilmiöt ovat olleet olemassa jo kauan ennen kuin ensimmäinen homo australopithecus otti pystyaskeleensa. Siinäpä pysyvyyttä ja kiinnekohtaa ihmiselle kerrakseen.

Vaikka olemme rakentaneet elämämme ja yhteiskuntamme niin, että luontoyhteys ei ole aina näkyvää, olemme silti osa luontoa. Vaikka olemme korottaneet itsemme luonnon valtiaiksi, kruunumme on katinkultaa ja kovin keikkuvaa sorttia. Myllerryksessä huokaamme helpotuksesta kruunun tipahtaessa ja palaamme luontoäidin syliin. Todellinen tuhlaajapojan paluu.

Kesän korvalla suomalaisten katse kääntyy kohti mökkejä, luontoa, vapautta, tilaa ja rauhaa. Samoamme metsissä itikoita kiroten, silti jalka metsänpohjaa myötäillen. Tiiraamme vedestä sinilevää mutta mielemme rauhoittuu liplatuksen toistoissa. Suvi suloinen soi ajatusten taka-alalla kun palaamme sinne, mistä tulimme ja minne aidosti kuulumme. Kiitos, luonto, ettet ollut hylännyt meitä, vieläkään.

Kirjoittajakin on osa luontoa.