Kaikki valmiiksi ennen lomaa
Yksin asuva voi valvoa järjestellen sukkalaatikkoa, mutta lapsiperheessä nahkavekkarit eivät anna aamulla armoaTyöpaikoilla eletään juhannuksen molemmin puolin vuoden työntäyteisimpiä viikkoja. Maailma valmiiksi -hengessä pyritään saamaan keskeneräiset projektit valmiiksi ja puolivalmiina roikkuvat jutut hoidettua ennen lomia.
Olen onnistunut tuomaan saman kaikki valmiiksi ennen lomaa -tunnelman myös kotiin. Ennen jokaista matkalle lähtöä keksin kaikenlaisia älyttömiä projekteja, jotka pitää saada valmiiksi ennen kuin voi lähteä. Ihan sama onko lähdössä pois viikonlopuksi tai kuukaudeksi.
Onhan se kiva tulla siistiin kotiin reissun jälkeen, mutta jos imuroinnista kesken pakkaamisen saa vain hirveän stressin, niin voisihan sen siivoamisen unohtaa. Kunhan muistaisi roskat viedä lähtiessä, etteivät ala haista.
Hidas toipuminen tästä pahasta tavasta alkoi, kun silitin hirveässä helteessä hikoillen esikoiselle puklurättejä. Lapsen ensimmäinen matka ja tekemistä sekä pakkaamista oli pitkä lista muutenkin, mutta halusin ehdottomasti saada koko pinon silitettynä ja nätisti viikattua kaappiin ennen lähtöä. Matkaan mukaan otettiin vain murto-osa räteistä.
Kaiken lisäksi älyttömiä projekteja yleensä hoidetaan valmiiksi reissua edeltävinä iltoina pitkälle yöhön. Yksin asuessa ei ollut niin väliä, jos matkaan lähtöä edeltävän yön valvoi järjestelemässä sukkalaatikkoa. Lomalla pystyi sitten nukkumaan univelkoja pois. Hotellissa tai kotona, nyt nahkavekkarit herättävät viimeistään seitsemän maissa, joten lähtöä edeltävien unien uhraaminen lakanoiden silitykselle on silkkaa tyhmyyttä.
Tämän tiedostaminen ei ole kokonaan kitkenyt tarvetta kiillottaa hanoja ja järjestellä kirjahyllyä, kun olisi hyvä keskittyä reissuvalmisteluihin. Ne ovat edelleen mukana to do -listallani, mutta osaan jo aika hyvin jättää ne huomioimatta. Ehkä työpaikaltakin voisi lähteä lomille, vaikkei maailma olisikaan kokonaan valmis.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
