Lypsykarjatilallinen lennättääliidokkejaan hyvän tuulen perässä
Harri Pihl pitää rinneliidokeista, koska niissä on voiman tunnetta. Harrastus vie häntä ulkomaille, sillä Suomesta on vaikea löytää liidätykseen soveltuvia rinteitä. Kuvan sähköliidokki ei noussut maanantaina ilmaan rataksen hajoamisen vuoksi. Juha Sorri Kuva: Viestilehtien arkistoUurainen (MT)
Lennokit alkoivat kiehtoa Harri Pihliä yläasteella.
Elettiin 70-lukua, ja harrastus oli kaukana tavanomaisesta.
Polttomoottorilla toimiva lennokki maksoi tuhansia markkoja, ja rakentelu kysyi kärsivällisyyttä.
”Tyypillisesti tämä on yksinäisen puurtajan harrastus, sillä rakentaminen ja virittely vie paljon aikaa.”
Joillekin lennokkien rakentaminen on pääasia, mutta Pihl on aina pitänyt enemmän lennättämisestä.
Suotuisien ilmavirtojen metsästys on kuljettanut hänet Keski-Eurooppaan ja Itä-Viron rantatörmille.
Lennokkien teossa on vierähtänyt monta yksinäistä hetkeä ja toisaalta lauantai-iltoja ovat värittäneet taistelulennot ystävien kanssa.
Pihl on esimerkki siitä, kuinka yksi harrastus voi kantaa monipuolisuutensa ansiosta läpi elämän.
Tänään on kulunut noin 35 vuotta ensimmäisten liidokkien rakentamisesta.
Nyt ilmaan nousevan koneen ovat askarrelleet kiinalaiset. Moni muukin asia on muuttunut vuosikymmenten saatossa.
Pieni taitolentokone kaartelee Pihlin ohjauksessa ohrapellon yllä. Se ei oikeastaan poikkea tavallisesta koneesta muuten kuin kokonsa puolesta.
Se syöksyy, tekee muutaman silmukan ja laskeutuu pehmeästi peltoon.
Hiehot tarkkailevat konetta etäisen kiinnostuneina. Niille taivaalla pörisevät lennokit ovat arkipäivää.
Pihl poimii käteensä koneen, joka on hänen mukaansa tehty lähinnä ”sekopäiseen pyörittelyyn”. Se ei ole tänä kesänä juuri nähnyt päivänvaloa.
Säät eivät ole olleet suotuisat työlle saatikka harrastukselle.
Pihl pitää muutenkin enemmän liidokeista kuin pörisevistä taitolentokoneista.
”Liidokit ovat näyttävämpiä ja niissä on voiman tunnetta”, hän miettii.
Liidokkeja löytyy pienistä paperiliidokeista siipiväliltään monimetrisiin jätteihin. Ne voivat olla radio-ohjattavia RC–liidokkeja tai vapaasti lentäviä malleja.
Pihliä miellyttävät erityisesti rinneliidokit.
Ne tarvitsevat kuitenkin tilaa ja ilmaa siipiensä alle. Lennätykseen sopivat rinteet ovat eteläisessä Suomessa pieniä ja harvassa.
Sopivien rinteiden metsästys vei Pihlin Italiaan vuonna 2009. Hän on matkalla maahan jälleen kolmen viikon päästä.
Alppien kupeessa on hedelmällinen Po-joen laakso, jossa tuuli nousee lämpimästä laaksosta ylöspäin. Olosuhteet liidokkien lennättämiseen ovat ihanteelliset.
Parhaat muistot harrastuksesta liittyvät juuri matkoihin.
”Italiassa ilta-auringon valaisemassa laaksossa mietin, miten olenkin joutunut tällaiseen paikkaan, tällaisten ihmisten kanssa.”
Paikallinen sanomalehtikin haastatteli Pihliä, suomalaista maanviljelijää, joka tuli maahan lennokkien perässä.
Sateet saattavat kuitenkin romuttaa lennätysmatkojenkin suunnitelmat. Se ei Pihliä hetkauta.
”Ei tätä siksi tehdä, että se olisi helppoa.”
Toisinaan Pihl harrastaa ystäviensä kanssa Laukaassa sisätiloissa taistelulentoa.
Hän näyttää tarkoitukseen itse tekemäänsä lennokkia: yksinkertaisinta mahdollista mallia, joka saakin mennä rikki.
Koneisiin kiedotaan serpentiiniä, ja pelin tarkoituksena on katkoa tai ryöstää muissa koneissa olevat serpentiinit. Ilmassa on yhtä aikaa 8–9 konetta, joista viimeisin ilmassa voittaa.
Automaattiset kuvauskopterit eivät sovi lennokkiharrastajien pirtaan. Ne edustavat kuitenkin uutta, halvempaa teknologiaa, joka on mullistanut harrastuksen. Litiumpolymeeriakkujen avulla koneet pysyvät ilmassa kauemmin.
Styroksin kaltaisesta EPP:stä eli vaahdotetusta polypropeenista rakennetut koneet ovat kevyitä ja kestäviä.
Radio-ohjauslaitteisto oli aiemmin kallis investointi, mutta nyt kustannukset ovat pudonneet murto-osaan. Tuhansista on tullut satasia tai jopa kymppejä.
Lennokkien lennätystä säätelevät ilmailulaki ja sääntöjen paikalliset tulkinnat.
”Tikkakoskella on tiukimmat määräykset. Jos muualla olisi vastaavat säännöt, Helsingissä ei lennettäisi ollenkaan.”
Paikallinen lennokkikerho saa lennättää vain kaukana Lipeälammella.
Siksi Pihlkin harrastaa mieluiten omilla pelloilla.
Ilmassa mittasuhteet muuttuvat. Pian sataa taas, radio soittaa Eppuja. Laulu tavoittaa jotakin lajin tenhosta.
”Lensin matalla,
liian matalalla,
voi törmätä johonkin,
niellä koukun ja kohonkin.
Nousin ylemmäksi ja
kaikki hidastui,
muuttui pieneksi, ymmärrän, koska näen nyt enemmän.”
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
