Suomen suurimman uppopuukylän rakentaja on vetänyt rannalle vuosituhansien edestä historiaa: "Olin kuin haudanetsijä Egyptissä"

Esa on sukeltanut syvästä Hietajärvestä yhteensä 1 500 puunrunkoa. 

Istumme tuvan pöytään.

Tuvan kattoa kannattelevat hirret, vanhat harmaaparrat, katselevat vieraitaan hiljaisina.

Nuo puut ovat täällä Porosalmella nähneet aikoja, joista emme osaa edes uneksia.

Olemme Aikhituvilla, hakopuiden valtakunnassa.

Hakopuut ovat luonnollisesti kaatuneita puita, jotka ovat säilyneet järven pohjassa jopa vuosituhansia.

Kun tuvan vanhimmaksi hirreksi päätynyt mänty kurotti ensimmäiset neulasensa kohti aurinkoa, Babylonian valtakulta kukoisti vielä Mesopotamiassa ja Pythagoras kehitteli kuuluisaa lausettaan antiikin Kreikassa.

Rantasalmella ei Pythagoraasta tiedetty mitään. Täkäläiset asettivat loukkuja viimeisen jääkauden alta paljastuneille metsästysmaille.

Liikkuvaa pyyntikulttuuria harjoittivat lappalaisiksi kutsutut erämaaseutujen asukkaat. Savolaiset saapuivat alueelle vesiteitse vasta 1300-luvulla.

Kun tuo samainen mänty sitten hiljalleen vanheni ja lahosi, sopiva myrskytuuli molskautti sen rantatörmältä viereiseen Hietajärveen.

Kului 4 000 vuotta ja Hietajärveen sukelsi Esa Heiskanen. Mies, jolla on hakopuihin kenties läheisempi suhde kuin kellään muulla.

18-vuotiaana hakopuiden sukeltamisen aloittanut Heiskanen on sukeltanut vuosien saatossa Hietajärvestä yhteensä 1 500 puunrunkoa.

Se on mahtava puu, kuin mörkö. Se vuotti: älä tule lähelle! Sammal ja levä heiluivat kuin mörön koprat.

Viimeiset vuosikymmenet Esa on keskittynyt uppopuista rakentamiseen.

"Hakopuiden sukeltaminen on hommaa, jota tehdään nuoren miehen hulluudella."

Niistä ja uittopuista hän on rakentanut Suomen suurimman uppopuukylän, Hakoapajan Aikhituvat.

Ensimmäinen hakohirsirakennus, Lohimaja, valmistui vuonna 1985.

Nyt alueelta löytyy toistakymmentä rakennusta, jotka on tehty joko hako- tai uittopuusta.

Alue on suuri tilataideteos. Joka kesä Aikhitupia tulee ihmettelemään liuta uteliaita turisteja.

"Hakopuilla on kiireisille nykyihmisille kenties jotakin annettavaa."

Jesse- ja Eetu-pojat pitävät alueella omaa käsityöpuotiaan. Avopuoliso Mari taas on vaihtanut opettajan työnsä ja karttakepin soppakauhaan ja muurikkapannuun.

Hän pyörittää Aikhitupia Esan rinnalla.

"Tässä on yhden miehen elämäntyö. Jokainen puun salvos ja jokainen hirren varaus on Esan omin käsin tekemä", Mari sanoo ja osoittaa taiten toisiinsa liitettyjä hirsijärkäleitä.

Esa on myös suunnitellut rakennukset itse. Ne ovat löytäneet muotonsa hakopuiden muotoja mukaillen.

Savotta-sali on kunnianosoitus tukkijätkille: se on tehty kokonaan vanhoista uittopuomeista. "Osassa oli vielä ketjulenkitkin kiinni."

Aikhituvan seinälle nostetuissa tauluissa lentää tummia hahmoja. Ne ovat Esan maalaamia myrskylintuja – kuten Eino Leinon runossa.

"Kun honka huojuu ja näre notkuu/Ja vahto pärskyen roiskuaa,/Mä silloin nautin ja riemurinnoin halki ilmojen kiitelen/Ja laulan luontoa, maailmoita/Ja elontaistoa ihmisten."

Kiivaimmassa rakennusvaiheessa Esa paiski ympäripyöreitä päiviä: sauna ja neljä hirsitupaa syntyivät yhtä kyytiä. Yksin.

"Se on taiteilijantila. Luova ihminen tarvitsee hengitystilaa", Mari virkkoo ja katsoo terassilta aukeavaa järvimaisemaa.

Heiskalan tilan vanha pihapuu vastaanottaa vieraita aulassa – loimukoivun jykevät oksat kurottavat kohti taivasta ja pinta kiiltelee kuin hirven talja. 

Esa sai hakopuihin kimmokkeen isältään Tapio Heiskaselta. Tapio nosti hakopuuta jo 70-luvulla ja Esa kulki mukana kokkapainona veneessä. Kalastaessa hakopuihin jäi välillä kiinni uistimia.

Matalikossa sukellellessaan hän näki aavistuksen aarreaitasta, josta isä oli nostanut vasta muruset. "Minulle jäi hakopuille hampaankoloon."

Mopot ja opiskelu vaihtuivat hakopuihin.

Vaikka Esa rakastaa hakopuita, hän myös pelkäsi ja kunnioitti niitä ja syvää Hietajärveä.

Syke nousi, kun alla oli syvimmillään 39 metriä tuntematonta. Vapaasukeltaessaan jopa kuuteen metriin lämmin pintavesi jäi nopeasti taakse ja kädet alkoivat kangistua.

Kylmää vettä pulppuaa järveen lähteestä. Siitä oli myös hyötyä. Vähäravinteinen ja -happinen järvenpohja ei ole suotuisa ympäristö puuta tuhoaville lahottajaeliöille.

Hietajärven vesi säilöi hakopuut kuin luonnon oma naftaliini.

”Ei täällä määrätynlaisia rotikoita olekaan, kuten suolampiloissa", Esa kuvailee.

Hakopuukylä Aikhituvat Poronsalmella on ITE-taiteilija Esa Heiskasen elämäntyö. Häntä kiehtoo ajatus siitä, että esi-isämme elivät ja selviytyivät näiden samojen mäntyjen varjoissa. "Täällä ne ovat humisseet ja katselleet valtakuntaansa." 

Pimeyden keskellä kimmeltävä hakopuun latva näytti Esan silmissä elävältä olennolta.

"Se on mahtava puu, kuin mörkö. Se vuotti: älä tule lähelle! Sammal ja levä heiluivat kuin mörön koprat."

Mörköjä hakopuut välillä muistuttavatkin.

Aikhitupien esitteessä Esa pitelee vedenpinnalla hakopuuta, joka on muodoltaan kuin Loch Nessin pää.

Suurin hänen sukeltamistaan puista painoi kolme tonnia. "Näin vedessä heti: nyt on kunnon puu! Melkein se veti mukaansa – ja taas pelotti."

Nykyisistä männyistä olisi sen kasvuajassa keitetty sellua moneen kertaan.

Löytämiään hakopuita Esa irroitteli järvenpohjasta viisimetrisellä puoshakalla, veneestä käsin.

Rantaan hän sai puut käsitaljan avulla. Hakopuiden oksien mukana tuli toisinaan pala historiaa: yhteen oli takertunut ikivanha riistaloukun kappale, toiseen pyyntimiehen ahkioruuhi, kolmanteen ketun käpälälauta.

"Olin kuin haudanetsijä Egyptissä. Aina toivoi löytävänsä puusta nimikirjaimet."

Hakopuita täytyi kuivattaa 6–10 vuotta ennen rakentamista, eivätkä ne silti kuivuneet kokonaan. Pinta saattaa kuivuessa lohkeilla kuin krokotiilin nahka, Esa kertoo.

Sitten on vielä tuoksu. Vuosituhansiksi satimeen jäänyt pihka on kehittänyt hakopuihin omaleimaisen aromin.

Sitä haistellessa mieli laukkaa mäntymetsistä Linnanmäen vuoristorataan ja takaisin.

Hakopuiden tuoksu on Esan heikkous.

"Olen hakonarkomaani. Vaikka olen tervaskantojakin tehnyt, hakoparfyymi on omaa luokkaansa."

HakoApajan Aikhituvilla palvellaan tilauksesta tutustumis-ja juhlaryhmiä, toukokuulta myöhäiseen syksyyn. Näköalakahvila ja Aikhikylän näyttelyt ovat avoinna yleisölle heinäkuun. www.porosalmi.net/hakoapaja