Jutta Koivulalla on pitkä ura hevosten parissa. Hän on itse ratsastanut, toiminut tuomarina ja monissa muissa erilaisissa tehtävissä.
Ratsastajainliiton urheilujohtaja: "Omaa hevosta minulla ei ole koskaan ollut"
Ratsastajainliiton urheilujohtaja Jutta Koivula aloitti tehtävässään huhtikuun alussa.
Ratsastajainliiton urheilujohtaja Jutta Koivula aloitti tehtävässään huhtikuun alusta. Kuvassa on mukana Clementine 2 - hevonen, joka on kokenut kuvausesiintyjä. Kuva: Carolina HusuSärmikkäitä ja kiiltäviä hevosia kulkee tallialueella ratsastajat selässään lämpimänä kesäpäivänä keskellä kaupungin sykettä. Hevonen tuoksuu ja kuuluu jo parkkipaikalle asti.
Tallissa on hektinen tunnelma, ja hevosia laitetaan kuntoon tulevia koitoksia silmällä pitäen. Suklaanruskean hevosen harjaa letitetään, tumman ruskeaa ratsua harjataan ja vaaleamman ruskealla hevosella tultiin juuri ratsastamasta.
Hevosten ja ratsastajien keskeltä, tallin kulman takaa kävelee Ratsastajainliiton (SRL) urheilujohtaja Jutta Koivula yhdessä ratsastusvalmentaja Marko Björsin kanssa.
Koivula on ollut Ratsastajainliitossa töissä neljä vuotta. Hän toimi kenttäratsastuksen lajivastaavana sekä Hippos-lehden päätoimittajana ennen urheilujohtajan tehtäväänsä.
Ratsastanut hän on kuitenkin pienestä pitäen. Hän luonnehtii, että hevoset ovat olleet osa elämää aina.
Yllätyskin Koivulan taustasta löytyy: hänellä ei ole ollut koskaan omaa hevosta.
”Nyt en enää juurikaan itse ratsasta, mutta kokemusta on ratsastuksestakin aivan kilpatasolta. Omaa hevosta minulla ei ole koskaan ollut. Olin erittäin etuoikeutettu saadessani ratsastaa muiden hevosilla ja kilpailla niillä.”
Vaikkei Koivula juuri nyt itse ratsastakaan, hän on työnsä puolesta hevosten kanssa koko ajan tekemisissä. Lisäksi hän on kolmen tähden kansainvälinen kenttäratsastuksen tuomari.
”Olen normaalioloissa kiertänyt ympäri maailmaa arvostelemassa kilpailuja. Tämä vuosi on kuitenkin ollut täysin poikkeus, eikä juuri kukaan ole matkustanut maaliskuun alun jälkeen.”
Ratsastuksen maailma on hyvin monipuolinen, mutta ulkopuolisen silmin katsottuna ehkä myös monimutkainen. Puhutaan koulusta, kentästä ja esteistä. Mitä nämä käytännössä sitten tarkoittavat?
”Este-, koulu- ja kenttäratsastus ovat ratsastuksen olympialajeja. Lisäksi meillä on kuusi muuta ratsastuksen muotoa, joissa kilpaillaan kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.”
Kouluratsastuksessa on ennalta määritellyt ohjelmat eikä lainkaan esteitä. Kenttäratsastus taas koostuu kolmesta osa-alueesta: koulu-, este- ja maastoesteratsastuksesta.
”Esteratsastuksen harrastajia on eniten, ja seuraavaksi suurin laji on kouluratsastus. Kenttäratsastusta harrastetaan olympialajeista kaikista vähiten, sillä siinä pitää toki osata hallita kolme erillistä osa-aluetta.”
Koivulan mukaan ratsastus on monessa suhteessa melko erilainen ja erikoinen laji.
Ensimmäisenä Koivula nostaa esille lajin kansainvälisyyden.
”Jos haluaa tehdä kansainvälistä uraa, täytyy melkein asua hevosen kanssa jossakin päin Keski-Eurooppaa. Täältä Suomesta on niin pitkät matkat joka paikkaan, että hevosen kanssa reissatessa menee aina viikko kisoihin lähtiessä.”
Ei riitä, että kilpailee vain Suomessa. Mikäli haluaa menestyä, on luotava alusta asti uraa ympäri maailman.
”Kilpailukokemusta on pakko saada muuallakin kuin vain Suomesta. Ratsastuksen parissa täytyy käydä tekemässä itsensä tunnetuksi ja testaamassa oma kansainvälinen tasonsa.”
Suomessa järjestetään hyvin vähän kansainvälisiä kilpailuja juuri pitkien välimatkojen vuoksi.
”Suomeen tulee todella harvoin kilpailijoita ulkomailta, joten täällä on vaikea testata oma kansainvälinen tasonsa.”
Toinen asia, joka erottaa ratsastuksen muista urheilulajeista, on se, ettei siinä ole yläikärajaa.
”Uraa voi tehdä melkein minkä ikäiseksi vain. Ratsastus on monelta kantilta katsottuna taitolaji, joka vaatii hevosen luku- ja käsittelytaitoa.”
Lisäksi ratsastusporukkaa on vaikea sovittaa valmiisiin muotteihin.
”Maalla ajatellaan, että olemme kaupunkilaisia, kaupungeissa ei aina ymmärretä hevosen tarpeita ja urheilumaailmassakin olemme hyvin erityinen laji.”
”Olemme sellainen kummajainen. Vaikka ihmiset suuntautuvat yleensä positiivisesti hevosiin, niiden ei aina katsota kuuluvan kaupunkeihin. Maaseudulle taas olemme joskus liian kaupunkilaisia. Jotkut urheilijatkin kuvittelevat, että ratsastuksessa vain hevonen urheilee.”
- Ratsastajainliiton urheilujohtaja.
- Syntynyt Keski-Suomessa, asunut koko ikänsä Helsingin seudulla. Nyt koti on Riihimäellä.
- Toiminut aiemmin Hippos-lehden päätoimittajana sekä kenttäratsastuksen lajivastaavana.
- Ollut hevosten kanssa tekemisissä koko ikänsä eri rooleissa. Ratsastanut kilpatasolla ja toimii tällä hetkellä kolmen tähden kansainvälisenä tuomarina.
- Kiertänyt paljon maailmaa tuomaroimassa ratsastuskilpailuja.
- Vaikka ollut koko elämänsä hevosten kanssa tekemisissä, ei ole koskaan omistanut omaa hevosta.
- Harrastukset liikunta, ulkoilu, lukeminen ja ratsastuksen seuraaminen.
”Kaupungit kasvavat, mutta tallit heitetään yleensä johonkin kaupungin reuna-alueille, josta on heikot julkisen liikenteen yhteydet.”
Hevosen asema ja arvostus yhteiskunnassa on muuttunut viime vuosikymmenten aikana merkittävästi.
Vaikka hevonen on edelleen tärkeä osa suomalaista yhteiskuntaa, siihen suhtautuminen on muuttunut.
Vielä 1950-luvulla hevonen oli talossa, jotta saatiin maatalon työt tehtyä. Hevonen oli melkeinpä välttämättömyys, ja sitä todella tarvittiin.
Lisäksi hevosia on totuttu näkemään myös armeijan kenraalien sekä valtioiden kuninkaallisten kulkuvälineenä.
Nykyään on hieman toisenlainen meininki. Ratsastajainliiton selvityksen mukaan Suomessa on noin 75 000 hevosta, jossa on mukana jo ponit. Hevostalleja on noin 16 000.
Nykypäivänä noin puolet hevosista on ravihevosia ja puolet ratsuja. Vain hyvin murto-osaa käytetään enää missään tilan töissä apuna.
Ratsastajainliiton tilastojen mukaan entisestä armeijan lajista on tullut naisvaltainen harrastus.
Liiton 45 780 jäsenestä vain muutama prosentti on miehiä. Senioriratsastajista 94 prosenttia on naisia ja junioreista 98 tyttöjä. Kyseessä on siis hyvin naisvaltainen harrastus nykypäivänä
Lisäksi kaupungistuminen aiheuttaa haasteita ainakin ratsastustalleille.
Isot kaupungit kasvavat entisestään ja yhä pienemmälle alueelle yritetään löytää lisää tilaa uusille asuinrakennuksille. Myös rakentaminen on hyvin tiivistä kaupunkikeskuksissa.
”Kaupungit kasvavat, mutta tallit heitetään yleensä johonkin kaupungin reuna-alueille, josta on heikot julkisen liikenteen yhteydet. Yleisesti ottaen kaupungit kaavoittavat tallit myös aivan pussiin, jolloin hevosten liikkumistila jää hyvin pieneksi”, harmittelee Jutta Koivula.
Koivulan mielestä ei ole kenellekään oikein, että hevoset ja ratsastusharrastusmahdollisuus yritetään poistaa kaupungeista varsinkin kaavoitusvalinnoilla.
”Yleinen ajatus on, että talleille riittää pelkkä talli ja vieressä oleva kenttä, vaikkei se aivan niin mene.”
Hevoset tarvitsivat lähistöllä myös maastoa, jossa ratsastaa, jotta niitä pystytään treenaamaan monipuolisesti.
Koivula antaa myös esimerkin, jonka avulla voi hyvin käsittää millaisesta ongelmasta on kyse. ”Sama asia olisi, jos jäähalli laitettaisiin aivan kaupungin syrjälle. Kyllä sekin harmittaisi.”
Koivulan mukaan ratsastajien ja liiton täytyy tuoda heidän toiveitaan näkyvämmin ja perustellusti esille. Lisäksi yhteistyön lisääminen ravipuolen kanssa ei ainakaan olisi pahitteeksi.
”Näen, että meillä on ravipuolen ihmisten kanssa samat tavoitteet sekä keskusteluyhteys ja halu olemassa.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
