Pääsiäinen kääntää katseen kohti valoa ‒ Juuri sitä ihmiskunta nyt tarvitsee
”Meidät hiljentävät ne pitkäperjantait, jotka tapahtuvat kaukana ja lähellämme, omassa elämässämmekin”, kirjoittaa Hengähdyspaikalla Salla Autere.Pääsiäisviikko on kirkkovuoden koskettavimpia asioita: se, kuinka päivä päivältä seuraamme Jeesuksen matkaa kohti ristiä, hänen tuskaansa ja piinaansa. Draaman kaari on niin voimakas, että siihen on helppo samaistua. Kun Jeesus pyytää, että enkö voisi välttyä tältä, eikö tämä malja voisi mennä ohitseni. Kun hän alistuu Isänsä tahdolle: tapahtukoon niin kuin sinä haluat, ei niin kuin minä toivon, voi sen saman surun tuntea itsekin.
Kiirastorstain jumalanpalveluksen alussa kirkon etuosassa palaa Kristus-kynttilä ja sen vierellä 12 kynttilää kuvastamassa opetuslapsia. Mitä pidemmälle messussa mennään, sitä useampi kynttilä sammutetaan, kunnes Kristus-kynttilä palaa yksin. Kun opetuslapset vuoron perään Jeesuksen hylkäävät, voi muistaa hetkiä omasta elämästään, jolloin on kokenut hylkäämistä, sitä ettei sovi joukkoon, sitä että kukaan ei ole auttanut. Kirkon valot sammutetaan, urut lakkaavat soimasta. Alttari verhoillaan mustilla kankailla. On synkkää ja pimeää, kaikki ilo on pois.
Vain Jeesus yksin pimeyden keskellä, kun seurakunta laulaa ilman säestystä: ”Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se. On Hengen viitoittama sen joka askele…”
Pitkäperjantai on kirkkovuotemme suurin surun päivä. Päivän sanoma kertoo, kuinka ihmiset tuomitsivat syyttömän miehen. Pitkäperjantain verta vuotava hahmo jättää suuren joukon kristityistä kananlihalle ja surulliseksi. Osasyynä on varmaan se, että nykyaika on niin täynnä väkivaltaa, viattomien kuolemaa ja sodan runtelemia ihmisiä, väkivaltaisia koteja puolisoineen ja lapsineen, että tämä uskomme keskeinen hahmo ristinpuulla tulee hyvin lähelle.
Pitkäperjantai pysäyttää meidät, pakottaa meidät katsomaan kasvoista kasvoihin kärsimystä ja kuolemaa - pahuutta. Meidät hiljentävät ne pitkäperjantait, jotka tapahtuvat kaukana ja lähellämme, omassa elämässämmekin. Miksi maailmassa on tällaista silmitöntä, käsittämätöntä pahuutta? Samoin kuin voimme miettiä, miksi viaton Jeesus joutui ristille, voimme kysyä, miksi viattomat siviilit joutuvat sodan jalkoihin.
Mutta niin kuin kaikissa parhaissa kertomuksissa, tässäkin on onnellinen loppu luvassa. Kun sen tietää, jaksaa paremmin taistella tiensä pimeydestä valoon.
Meillä on tieto, että kaikki tulee muuttumaan, nämä kertomukset saavat onnellisen käänteen pääsiäisenä. Se antaa toivoa niille, jotka surevat omissa murheissaan. Niille, jotka epäilevät, ovatko saaneet liikaa kantaakseen, se lupaa auringonnousua pimeyteen. Sitä, että kynttilät syttyvät, urut soittavat riemuvirsiä, murhe väistyy.
Pääsiäinen on suuri ilonjuhla! Meidän täytyy kulkea läpi kiirastorstain epävarmuuden, pitkäperjantain pelon, surun ja pettymyksen, lauantain tyhjyyden ja epätoivon kautta, jotta voi tuntea pääsiäisen ilon.
Siinä on lohtu ja toivo. Ja juuri sitä ihmiskunta nyt tarvitsee. Luottamusta paremmasta huomisesta. Katseen kääntämistä kohti valoa.
Kirjoittaja on Lumijoen seurakunnan vs. kirkkoherra.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
