Kuvakirjaan tallennettu mahdottoman suuri puu opettaa äärettömyydestä – kirjojen avulla lapsi voi ymmärtää vaikeitakin asioita

Kirjailija Jukka Laajarinne samoilee mielellään metsässä. Se antaa sopivan hengähdystauon työstä, jonka parissa ajatukset askaroivat jatkuvasti. Kuva: Jarkko Sirkiä

Kuinka paljon on ääretön? Entä kuinka paljon on ääretön ääretöntä? Miksi?

Kyselyikäisten lasten vanhempien aivot surraavat usein ylikierroksilla, kun jälkikasvu onnistuu muotoilemaan ongelmia, joita tutkijatkaan eivät aina osaa ratkoa tai selittää.

Lasten vaikeidenkaan kysymysten äärellä ei kannata kuitenkaan säikähtää, sillä niistä voi puhua lapsen kanssa, kunhan heittää monimutkaiset kaavat ja mallit hetkeksi sivuun. Voi esimerkiksi miettiä, kuinka pitkä olisi ääretön tunneli, jossa asuisi ääretön määrä ötököitä.

Ja jos maailmankaikkeuden syvimmästä olemuksesta ei päästä aivan täysin perille, ei siitäkään kannata hermostua. Paineita ei kerää edes espoolainen kirjailija Jukka Laajarinne, joka on kirjoittanut kuvakirjan äärettömyydestä.

"En tiedä, miten lapsi ymmärtää äärettömyyttä ja ymmärtääkö sitä aina aikuinenkaan. Ääretön on aika abstrakti idea", Laajarinne sanoo.

Laajarinteen kirjoittamassa Mahdottoman suuri puu -kuvakirjassa joukko ötököitä lähtee tutkimaan kotipuunsa äärettömiltä tuntuvia kolosia ja oksanhaaroja. Samalla lukijalle esitellään vanhoja matemaattisia paradokseja, lapsille sopivalla tavalla tietysti.

Idea matematiikasta ammentavasta kuvakirjasta tuli Helsingin yliopiston Tiedekasvatuskeskukselta ja Gaudeamus-kustantamolta. Teos aloittaa lapsille suunnatun tiedekirjasarjan, jonka tulevissa osissa tutut hyönteiset painiskelevat uusien maailmankaikkeuden arvoitusten parissa.

"Olisihan se hirvittävän hauskaa, jos nämä kirjat herättäisivät keskustelua ja pohdintaa aikuisten ja lasten välille. Toisaalta kirja on mahdollista lukea ihan vain kummallisena tarinana kuten Liisa Ihmemaassa."

Laajarinteen oman tyttären ollessa satukirjaikäinen kirjailija muistaa pitäneensä eniten kirjoista, jotka antoivat jotain ajateltavaa myös aikuisille. Siksi hän on lisännyt omaan kirjaansa silmäniskuja varttuneemmalle väelle. Hyönteiset puhuvat esimerkiksi joukkohälystä ja parviälystä.

"Jos kirjassa on vain lapsille suunnattu taso, sitä ei ole niin palkitsevaa lukea yhdessä uudestaan kymmenettä tai viidettäkymmenettä kertaa."

Ennen ensimmäisen kirjansa julkaisua Laajarinne ehti käväistä sivupolulla koulumaailmassa. Matematiikka oli aina ollut Laajarinteen mielestä helppoa ja hauskaakin, joten hän ajautui kuin vahingossa kohti matemaattista alaa.

"Ensimmäinen kipinä tuli yläasteen matematiikan opettajalta. Piirsin huolimattomasti vihkoon paraabeleja ja taululle todistuksia. Opettaja sanoi siihen, että jos en opi tekemään näitä asioita kunnolla, minusta ei ole muuksi kuin matematiikan opettajaksi."

Vitsi huvitti Laajarinnettä, mutta se jäi kypsymään takaraivoon samoin kuin haave opettajien pitkistä kesälomista. Kun yliopistoon pääsi lisäksi opiskelemaan matematiikkaa pelkillä papereilla, oli valinta selvä.

Matematiikan ja fysiikan lisäksi Laajarinne opiskeli filosofiaa.

"Kiinnostuin aluksi etenkin antiikin filosofeista, koska he olivat niin hassuja hahmoja."

Laajarinne ehti opettaa matematiikkaa, fysiikkaa ja filosofiaa seitsemän vuotta yläkoulussa ja lukiossa.

Vaikka Laajarinne rakastaa edelleenkin matemaattisten ongelmien pyörittelyä, kiilasivat kirjaimet lopulta numeroiden edelle.

Ensimmäisen kirjansa Laajarinne kirjoitti viisivuotiaana. Kahden puoliksi taitetun paperiarkin muodostaman kirjan tarinoissa J- ja S-kirjaimet olivat väärin päin. Ensimmäistä romaaniaan kirjailijanalku alkoi hahmotella alakoulussa.

Vuosi vuodelta Laajarinteen kunnianhimo kasvoi. Kun kavereille toimitetut lehdet eivät enää riittäneet, Laajarinne alkoi tarjota novelleitaan lehtien julkaistaviksi. Sitten olikin vuorossa jo ensimmäinen romaani.

Laajarinne oli esikoiskirjansa ilmestyessä 30-vuotias. Hän oli kirjoittanut itselleen ja kaltaisilleen, mutta lapsellinen kun oli, käsikirjoitus siirrettiin empimättä nuortenosastolle. Sittemmin hän on julkaissut niin aikuisille, nuorille kuin lapsillekin suunnattuja kirjoja.

"Kaikkein eniten tykkään ehkä kirjoittaa aikuisille. Silloin saa mennä syvälle ideoihin ja pyöritellä niitä niin rauhassa ja perinpohjaisesti kuin haluaa. Mutta on kyllä kivaa kirjoittaa kaikenikäisille."

Kirjailijan työssä hankalinta on päivän ensimmäisten kirjainten kirjoittaminen. Yleensä aamupalan jälkeen Laajarinteellä on tapana haahuilla kotona ennen töihin tarttumista. Normaalisti iltojen harrastukset ja muut menot ovat kuitenkin pakottaneet jossain vaiheessa istumaan alas. Nyt kun kaikki menot on peruutettu, ei tuollaista painetta ole.

"Kun pakottavat rakenteet puuttuvat ympäriltä, minulla menee enemmän aikaa vellomiseen. Päätin nyt laatia itselleni lukujärjestyksen, johon kirjoitan tunnilleen, mitä päivän aikana pitää tehdä."

Kaikkein tehokkain Laajarinne on ollut silloin, kun hänen tyttärensä oli pieni. Kun lapsi lähti tunniksi tai pariksi kodin ulkopuolelle hoitoon, istui Laajarinne mukisematta työn ääreen. Päivän työt piti saada tehtyä, ennen kuin lapsi pyörisi taas ympärillä.

Jonkin verran Laajarinteen työhön kuuluu myös koulu- ja kirjastovierailuja, etenkin jos tuorein kirja on suunnattu lapsille tai nuorille.

Kirjojen vastaanottokin kiinnostaa Laajarinnetta. Hän seuraa aktiivisesti kirjojensa lehti- ja blogiarvioita, mutta ei sen suuremmin huolehdi kirjojensa myyntimääristä. Hänen tulonsa rakentuvat lähinnä apurahojen varaan.

"Lasten- ja nuortenkirjoja lainataan kirjastosta paljon, mikä on hyvä, koska niin kirjat löytävät lukijansa. Kirjojen myynti taas tarkoittaa lähinnä jatkuvuutta. Jos kirjojani ei myydä, kustantaja ei ehkä julkaise niitä."

Mahdottoman suuri puu -kirjasta tutut ötökkäkaverukset seikkailevat myös myöhemmin ilmestyvissä lapsille tiedettä opettavissa kirjoissa. Seuraavan osan aiheena on monimuotoisuus, mutta muita kirjaideoita Laajarinne ei suostu vielä paljastamaan.

"Lapsille voi kirjojen avulla opettaa melkein mitä tahansa, kunhan kirjoittaja itse ymmärtää mitä aikoo selittää."

Tiedekirjasarjan tarkoituksena on kattaa hyvin monenlaisia tieteenaloja, joten aiheet eivät varmasti lopu kesken. Maailmassa on totisesti monta ihmeellistä asiaa, joiden hämmästelemiseen kirja on hyvä seuralainen.