Alpakoiden keritsijä voi joutua työmatkalla nukkumaan vaikka pakettiauton takatilassa

Kerittäessä alpakat kiinnitetään juuri tähän tarkoitukseen suunniteltuun pöytään. Näin keritseminen käy joutuisammin. Kuva: Harri Nurminen

Kerinnän jälkeen on mukavan vilpoista. Kuva: Harri Nurminen

Lämpömittari on ennättänyt osoittaa hellettä jo pariinkin otteeseen tänä kesänä. Hämeenlinnan kupeessa Hattulassa sijaitsevan Metsänkylän kartanon alpakoiden olo on mahtanut olla tukala. Niiden kevätkerintä saatiin loppuun vasta kesäkuun alkupuoliskolla. Yleensä alpakat pääsevät villoistaan jo toukokuussa.

”Alpakan villa on seitsemän kertaa lampaan villaa lämpimämpää”, kertovat parikymmenpäisen lauman omistajat Piia ja Kimmo Kuurma.

Kesäkuisena lauantaina kartanolle johtavan tien kupeessa olevasta alpakkatallista kuuluu tasainen säksätys. Tallin vieressä on parkissa pakettiauto, ”Hjalle Hilton”. Se on skoonelaisen Göran ”Hjalle” Hjalmarssonin kulkupeli – ja tarpeen vaatiessa yösija.

Metsänkylässä Hjallen ei kuitenkaan tarvitse nukkua pakettiauton perässä. Hän on saapunut vuotuiselle vierailulleen keritsemään kartanon alpakat. Kyseessä on seitsemäs kerta, kun Hjalle vierailee Metsän­kylässä.

Ruotsalaista voi sanoa rutinoituneeksi, sillä pelkästään tänä vuonna hän keritsee yli tuhat alpakkaa Suomessa ja Ruotsissa. Kerintäkierros vie hänet 140 tilalle kahdessa maassa. Aikaa kuluu yhteensä noin kaksi kuukautta.

Yhden alpakan keritsee noin puolessa tunnissa. Piia ja Kimmo Kuurma auttavat nostamaan kerittävän eläimen tarkoitusta varten tehdylle pöydälle. Kimmo ja Hjalle pitelevät eläintä jaloista, Piia pitää aloillaan päätä.

”Alpakka saa valtavasti voimaa päästään”, Piia Kuurma kertoo.

”Jos eläin olisi vapaana, kaksi miestä ei riittäisi pitämään sitä aloillaan”, Kimmo Kuurma lisää.

Kun alpakka on saatu turvallisesti kiinnitetyksi kerintäpöytään, Hjalle leikkaa sen kynnet. Muutama nopea naksautus ja pedikyyri on valmis. Sitten alkaa varsinainen kerintä.

Korkealaatuinen selkävilla on saatava talteen mahdollisimman suurena laattana. Hjalle upottaa keritsimen paksuun villaan, ja pian alpakan päältä valahtaa samettinen kerros tasa­väristä villaa. Yhdestä ruskeaa, toisesta harmaata, kolmannesta mustaa.

Villat lajitellaan laadun mukaan säkkeihin ja lähetetään kehrättäväksi.

Alpakan villa on kuin ontto putki, siksi se on niin lämmintä. Piia Kuurman mukaan yhdestä sadan gramman lankakerästä riittää lankaa naisen villasukkiin.

Kerinnän jälkeen Hjalle vielä tarkistaa, että jokaisen eläimen hampaat kasvavat suoraan. Sitten keritty alpakka pääsee laitumelle laumansa seuraksi.

Perusta kotoisin oleva alpakka on hyvä laiduneläin. Toisin kuin esimerkiksi kotoinen lammas alpakka leikkaa ruohon hampaillaan korren tyvestä sen sijaan, että nyhtäisi ruohon juurineen maasta.

”Alpakan jäljiltä nurmikenttä on kuin ruohonleikkurin jäljiltä. Hjallen alpakoita on käytetty Ruotsissa golf-kenttien siistimiseen”, Kimmo Kuurma kertoo.

Metsänkylän alpakatkin täyttävät nykyisin paljolti maisemanhoidollista tehtävää.

Kun Kuurmat ottivat ensimmäiset alpakkansa 15 vuotta sitten, tarkoitus oli tehdä niistä elinkeino.

”Ajattelimme, että alpakat ovat kasvava elinkeino, mutta innostus Suomessa ei ollut aivan niin suurta kuin odotimme. Nyt ne pitävät huolta maisemasta ja ovat meille lemmikkejä”, Piia Kuurma kertoo.

Laumaa pitkään seuranneet Kuurmat tunnistavat eläimet toisistaan hyvin. Piia Kuurman mukaan niiden toisistaan poikkeava väritys sekä erilaiset luonteet tekevät tunnistamisesta helppoa.

Piia tosin tahtoo tehdä tunnistuksesta vielä hieman vaivattomampaa. Siksi hän pyytää Hjallea leikkaamaan jokaiselle alpakalle erilaisen hiustyylin.

”Hjalle ei tykkää siitä yhtään. Hän haluaisi keritä kaiken”, Kuurmat nauravat.

Ja vieressä skoonelainen pyörittelee silmiään taas eräällekin kuontalolle.