Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kauppasota verottaa viljelijöiden tukea Trumpille, mutta moni kiittää tätä byrokratian purkamisesta

    Ei tarvitse kuin mainita Donald Trump, niin saa viljelijät ottamaan kantaa.
    Kauppasota osui viljelijöiden kannalta pahimpaan aikaan, sillä talous on ollut jo laskussa jo viisi vuotta ja tilojen nettotulot puolittuneet.
    Kauppasota osui viljelijöiden kannalta pahimpaan aikaan, sillä talous on ollut jo laskussa jo viisi vuotta ja tilojen nettotulot puolittuneet. 

    Harva poliittinen johtaja on ollut yhtä paljon kansaa jakava kuin Trump. Monille viljelijöille hän on työtä tekevien sankari, peloton johtaja, joka taistelee ulkomaisia kiusaajia vastaan ja todella ”tekee Amerikasta jälleen suurvallan”.

    Toisten mielestä presidentin ailahteleva käytös, omituiset tviitit ja korkeat tullimaksut tuhoavat maan ja sen viljelijät.

    Toisin kuin aiempien presidenttien toimet Trumpin poliittiset liikahdukset säädösten purusta kaupankäyntiin todella vaikuttavat maatalouteen.

    Viljelijöiden vahva tuki auttoi Trumpin valkoiseen taloon vuonna 2016. Kaksi vuotta myöhemmin monet viljelijät kiittävät edelleen presidentin politiikkaa.

    Kiistanalaiset kauppasopimusasiat ovat kuitenkin saaneet heidät miettimään asiaa uudemman kerran.

    Maatalousbisneslehti Farm Futuresin kesällä tekemän kyselyn mukaan lähes 60 prosenttia viljelijöistä äänestäisi Trumpia, jos vaalit olisivat nyt.

    Vuoden 2016 vaaleissa viljelijöistä 75 prosenttia kannatti Trumpia. 24 prosenttia ei äänestäisi häntä jatkokaudelle, ja 17 prosenttia ei vielä osannut sanoa kantaansa.

    Vain 78 prosenttia niistä, jotka äänestivät Trumpin presidentiksi 2016, äänestäisi häntä uudelleen.

    Kauppa näyttää olevan ratkaiseva asia, sillä useimmat viljelijät kiittävät Trumpia muissa asioissa. Esimerkiksi 86 prosenttia sanoo hyötyneensä siitä, miten Trump on purkanut maatalouden sääntelyä. Jopa Hillary Clintonin äänestäjistä 42 prosenttia kiitti Trumpia näistä toimista.

    ”Hallinnon muutosta tarvittiin, sillä se oli jyräämässä meidät”, sanoo Danny Wilson, Trumpin kannattaja, joka kasvattaa maissia ja soijaa Illinoisissa.

    Vaikka monia viljelijöitä huolestuttavat tariffimuutosten pitkäaikaisvaikutukset, he tukevat presidentin toimia Kiinaa kohtaan.

    ”He näkivät, miten Trump lisäsi tulisia hiiliä niiden kauppakumppaneiden päälle, jotka eivät pelaa reilua peliä. Lisäksi he uskoivat, kun hän sanoi tukevansa viljelijöitä”, sanoo varapresidentti Dale Moore Yhdysvaltojen maataloustuottajista.

    Viljelijöitä huolestuttaa yhä enemmän, että jatkuvat kauppasodat useiden kumppanien kanssa saattavat tuhota jo ennestään heikon maatalouden talouden.

    Vain kahdeksan prosenttia kaikista tuottajista antoi tukensa presidentin lausumalle ”kauppasodat on helppo voittaa”, ja 40 prosenttia ajattelee, että ”Trumpin kauppatoimet ovat aiheuttaneet pysyvää tuhoa maataloudelle”.

    Vain 14 prosentin mielestä tullimaksut ovat tuoneet heille lisää tuloja.

    ”En missään nimessä äänestäisi häntä uudelleen”, sanoo Stephen Mellot, entinen maidontuottaja, joka viljelee maissia ja soijaa Mercersburgissa.

    ”Kun Donald asetti tullimaksut, soijan hinta putosi kaksi dollaria bushelilta. Se ei ehkä kuulosta paljolta, mutta me menetimme 80 000 dollaria”, lisää Mellot, joka lykkäsi aiemmin tänä vuonna soijasadostaan neljänneksen myyntiä.

    David Lyons on samaa mieltä. ”Odotukset Trumpin suhteen eivät ole toteutuneet”, sanoo tämä illinoislainen maissin ja soijan viljelijä.

    ”Tietyt naurettavat toimet ovat verottaneet hänen suosiotaan. Hänen pitäisi todella hidastaa ja ajatella ennen kuin hän kommentoi asioita.”

    Viljelijät puhuvat Trumpista ihaillen Washingtonin suon kuivattajana, joka on uudistanut verotuksen ja edistänyt säädösten purkua. Farm Futuresin kysely paljasti, että ”hallituksen toiminta Washingtonissa” on tärkein asia välivaaleissa.

    ”Minun täytyy uskoa häntä”, sanoo keski-illinoislainen viljelijä Frank Vincent.

    ”Tiedän, että jotkut viljelijät eivät pidä tullimaksuista, koska se pudottaa pientilat pois bisneksestä. Mutta minä uskon Donald Trumpiin ja siihen, mitä hän tekee Amerikalle.”

    Vaikka Trumpin poliittiset toimet ovat hämmentäneet maataloutta, totta puhuen hän on vain toteuttanut kampanjalupauksiaan.

    Presidentti veti USA:n pois transatlanttisesta kumppanuudesta ja uhkasi vetäytyä Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimus Naftastakin ennen kuin järkimiehet saivat hänen päänsä käännetyksi. Sopimus Etelä-Korean kanssa ja myöhemmin ”uusi Nafta” olivat menestystarinoita.

    Syyskuussa Yhdysvallat asetti kymmenen prosentin tullimaksut Kiinasta tuoduille tavaroille, joiden arvo on 200 miljardia dollaria. Tämän tariffin on määrä nousta 25 prosenttia tammikuun alussa.

    Kiina vastasi samalla mitalla ja asetti 5–25 prosentin tariffit Yhdysvalloista tuotaville tuotteille, joiden arvo on yhteensä 60 miljardia dollaria. Kiinan tuontitariffit astuivat voimaan heinäkuussa ja koskevat esimerkiksi soijaa.

    Monien viljelijöiden mielestä Trumpin bisnespainotteinen, Amerikka ensin -lähestymistapa ylittää painoarvollaan kaupalliset jännitteet, matalat hinnat ja kutistuvat voitot.

    ”Tämä maa on rakennettu kovalla työllä”, Vincent päättelee.

    ”Uskon, että ihmiset auttavat toisiaan. Minusta on edelleen hienoa seistä Amerikan lipun edessä. Menetin neljä enoa sodassa. Olen iloinen, että Trump voitti. Äänestäisin häntä uudelleen.”