Suomi jäi kisojen historian ensimmäistä kertaa pois MM-kynnöistä
Sarka-aurojen mestariksi kynti skotlantilainen Andrew B. Mitchell Senior.
Kyntökisat käytiin ilman suomalaisvahvistuksia. Kuva SM-kyntökilpailuista Liperistä. Kuva: Erkki MäkeläJonkinlaista historian havinaa oli viime viikonloppuna pidetyissä traktorikynnön MM-kisoissa Minnesotassa.
Suomella ei ollut kisoissa edustajia ensimmäistä kertaa MM-kisojen historiassa. Matkan kalleus ja rahoittajien puute johtivat tähän.
Kisat käytiin Baudetessa Yhdysvalloissa aivan Kanadan rajan tuntumassa.
Tutut nimet ja ennen kaikkea maat hallitsivat kisoja. Sarka-aurojen mestariksi kynti skotlantilainen Andrew B. Mitchell Senior, joka repäisi avauspäivän sänkiosuudella tukevan eron muihin. Valtralla kyntänyt Eamonn Tracey Irlannista kuroi eroa umpeen, mutta eroa jäi edelleen lähes kymmenen pistettä. Kolmas oli kotikonnuillaan kyntänyt yhdysvaltalainen Gene Gruber.
Paluuraurojen mestariksi leivottiin tasaisen varmasti kyntänyt sveitsiläinen Marco Angst. Kakkoseksi tullut Joh Whelan Irlannista epäonnistui hieman avausosuuden sängellä eivätkä nurmiosuuden huippupisteet riittäneet Angstin tavoittamiseen. Kolmas oli tanskalainen Soren Korsgaard.
Vuoden päästä MM-kisat pidetään ensimmäisen kerran Venäjällä. Kisapaikka on tiettävästi suomensukuisessa Mordvassa, runsaat 600 kilometriä Moskovasta itään.
Suomen edustajat ratkotaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna Loimaalla pidettävissä traktorikynnön SM-kisoissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

