Eläinlääkkeiden jakelu ei toimi – maatilat vaikeuksissa
Rokotteiden puute alkaa jo tuntua isoilla sikatiloilla.
Sikatilat eivät saa rokotteita ja myös hoitotarvikkeista on pulaa Oriolan vaikeuksien vuoksi. Kuva: Jaana KankaanpääEläinlääkärit ja varsinkin isot eläintilat alkavat olla ongelmissa, sillä lääketukkuri Oriolalla on jo kolmatta viikkoa vaikeuksia eläinlääkkeiden toimittamisessa ympäri Suomen, kertoo Eläinlääkäriliiton puheenjohtaja Päivi Lahti.
Lahden mukaan Oriola on kolmen viikon ajan toimittanut tilattuja lääkkeitä hyvin vaihtelevasti.
"Lääkekuljetuksia tulee, mutta ne voivat sisältää murto-osan lääkkeistä, niissä on vääriä tuotteita ja joissain tapauksissa apteekkiin menossa olevia tuotteita.
Myös hoitotarvikkeista, ruiskuista ja neuloista, alkaa olla pulaa", Lahti kertoo.
Ongelmia on Lahden mukaan aiheuttanut myös Oriolan epäselvä viestintä, jossa on koko ajan annettu ymmärtää, että tilanne normalisoituu kohta.
"Oriolasta ei saa selkeää vastausta, että saako hoitotarvikkeita vai ei, joten kaikki eivät ole ainakaan ajoissa ehtineet tilata niitä muista tukkuliikkeistä.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.
Oriolan konsernijohtajan Eero Hautaniemen mukaan ei ole tiedossa, milloin lääketoimitustilanne normalisoituu, STT kertoo.
"Eläinlääkkeet lähtevät meiltä samasta varastosta muiden lääkkeiden kanssa."
Asiakkaille on hänen mukaansa voitu toimittaa lääkkeitä kiiretoimituksina.
Lahden mukaan erityisesti isot sikatilat ovat ongelmissa, sillä niissä ennaltaehkäistään sairauksia rokottamalla.
"Niillä on tarkat rokotusohjelmat. Jos rokotteiden puutteen vuoksi tulee sairastumisia, ovat eläinmäärät suuria. Esimerkiksi koliripulissa voi kuolla hyvin paljon porsaita. Ja joudutaan käyttämään antibiootteja."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

