Kasvien gm-tutkimus karkaamassa Euroopasta
Suomen johtavat kasvinjalostuksen yliopistotutkijat puolustavat eurooppalaista geenimuuntelun (gm) tutkimusta. Muuntogeenisten kasvien tutkimus uhkaa loppua ja gm-tekniikan tarjoamat hyödyt kasvinjalostukselle menetetään EU:n tiukkojen riskianalyysivaatimusten vuoksi.Riskianalyysit uusille muuntogeenisille lajikkeille ovat laajoja ja kalliita.
Etenkään pienet yhtiöt eivät kykene tekemään niitä. Suuretkin yhtiöt vetäytyvät pois Euroopasta.
Muuntogeeniset kasvit ovat edelleen Euroopassa vahvojen ennakkoluulojen alaisena.
Helsingin yliopiston professorit Paula Elomaa ja Teemu Teeri sanovat, että muuntogeenisten kasvien jalostus ei juuri eroa perinteisestä kasvinjalostuksesta.
”Myös perinteisessä kasvinjalostuksessa muokataan geenejä”, professorit Elomaa ja Teeri toteavat.
Muuntogeenisillä kasveilla pystytään tuottamaan ruokaa entistä pienemmällä ympäristökuormituksella, tutkijat sanovat.
Tulevaisuudessa geenitekniikan avulla voitaisiin kehittää kasveja kestämään esimerkiksi kuivuutta, kun ilmastonmuutos etenee.
”Geenitekniikan käyttö kasvinjalostuksessa tuomitaan yleisessä keskustelussa, kun halutaan vastustaa isoja yhtiöitä”, Elomaa harmittelee vastustusta.
Rokotteiden ja teollisten entsyymien valmistuksessa geenitekniikkaan perustuvien menetelmien käyttö on arkipäivää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



