
Märät pellot ja tulvat myöhästyttävät toukotöitä
Märän syksyn takia viljaa jäi poikkeuksellisen paljon puimatta. Osa pääsi puimaan niin myöhään, että puimuri jätti peltoon syvät urat ja syysmuokkaus jäi tekemättä. Toukotöihin kannattaa varautua ajoissa ja miettiä, miten painaumia, sänkipeltoja tai puimatta jääneitä viljoja käsitellään.Märille pelloille ei pidä kiirehtiä, sillä maan rakennevauriot kostautuvat myöhemmin pienenä satona. Hyväkään viljan hinta ei riitä korvaamaan sadon tuoton menetyksiä.
Viherkesantoa kannattaa harkita niillä lohkoilla, jotka ovat huonossa kunnossa.
Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa tulvat ovat nousseet pelloille ja paikoin jopa asuntoihin.
Tulva-alueiden kylvöt venyvät väistämättä pitkälle kesään. Tulvaluukut avattiin useissa paikoissa, esimerkiksi Kyrönjoella, torstaina. Vesi alkoi peittää syksyllä puimatta jääneitä viljamaita.
Etelä-Pohjanmaalla jouduttiin pyytämään puolustusvoimat apuun räjäyttämään Lapväärtinjoen jääpatoja.
Lapuanjoen tulva on pahin sitten vuoden 1984.
Pelloilta noussut tulvavesi saavutti valtatie 3:n reunan Etelä-Pohjanmaalla Jalasjärven liittymän kohdalla torstaina iltapäivällä.
Eteläisessä Suomessa tilanne on vakavin Karvian- ja Loimijoella, jossa vesi on ylittänyt vahinkorajan.
Vettä on tulvinut paikallisteille muun muassa Reisjärvellä, Ilmajoella ja Loimaalla.
Myös Etelä-Suomen joissa vesi on ollut korkealla. Tulvarajan ennustetaan ylittyvän Vantaanjoessa.
Virtaamat ja vedenkorkeudet nousevat Pohjanmaalla vielä lähipäivinä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



