Voiko ympäristön ja viljelijän edun yhdistää, vai sotivatko ne toisiaan vastaan?

Ilmaston muuttuessa routa-aika lyhenee ja talvisateet lisääntyvät. Rankkasateet ovat vieneet maata mennessään lohjalaispellolla, vaikka sen pinta ei edes juurikaan vietä. Kuva on viime viikon keskiviikolta. Kuva: Satu Lehtonen

Voisiko joku koota ohjeistuksen, miten toimia, jotta pellon ja metsän hiili- ja ravinnepäästöt pysyisivät kurissa ja samalla viljelijä hyötyisi?

Tällainen kysymys kuultiin vesistökunnostusverkoston talviseminaarissa Turussa viime tiistaina.

Ensimmäinen reaktio oli salintäyteisen yleisön purskahtaminen nauruun tyyliin "etpä paljon pyydäkään". Sitten asiaa alettiin pohtia vakavammin.

Todettiin, että tutkimustietoa tarvitaan vielä paljon lisää, ennen kuin kattavia ohjeita voidaan antaa.

Paljon kuitenkin jo tiedetään: Esimerkiksi maan rakenteen ja kasvukunnon kohentaminen auttaa sekä viljelijää, vesistöjä että ilmakehää.

Käsitys siitä, etteivät viljelijät ole kiinnostuneita ympäristöasioista, sai seminaarissa huutia.

Baltic Sea Action Groupin projektijohtaja Eija Hagelberg kertoi Carbon Action -hankkeesta, jossa yli sata tilaa eri puolilla maata kokeilee erilaisia hiilensidontamenetelmiä.

"On todella helppo toimia viljelijöiden kanssa asiassa, jossa on vain voittajia", hän totesi.

Maatalous on ilmastonmuutoksessa ratkaisijan roolissa, mutta tehtävä ei ole helppo. Pitää juosta kovempaa pysyäkseen edes paikoillaan.

Ilmastonmuutos lämmittää syksyjä ja aikaistaa keväitä, vähentää routaa ja lisää vuotuista sadantaa 7–30 prosenttia, ohjelmapäällikkö Tarja Haaranen ympäristöministeriöstä luetteli. Talvisateet lisääntyvät, samoin kesän kuivuusjaksot ja rankkasateet.

Tarvitaan entistä tehokkaampaa vesienhallintaa, jotta maan hiilivarasto ja ravinteet eivät huuhtoudu tulvien mukana vesiin.

Vesienhallinnassa kiinnostavat nyt niin sanotut luontopohjaiset menetelmät, kuten kaksitasouomat, soraikot, pohjapadot ja kosteikot.

Maanviljelijä Peppi Laine Mikkolan tilalta Salosta kertoi oman tilansa ympäristöratkaisuista. Käytössä on jo kauan ollut juuri niitä menetelmiä, joista nyt haetaan ratkaisuja hiiliensidontaan ja ravinteiden huuhtoutumisen ehkäisyyn.

Lähes kaikki Mikkolan pellot viettävät kohti niiden keskellä virtaavaa Purilanjokea. Eroosion estämiseksi jyrkille rannoille on perustettu suojavyöhykkeitä.

Alkuun niitä niitettiin, mutta sitten keksittiin toimivampi keino, lampaat. "Ne tulivat maisemanhoitajiksi, mutta nyt olenkin päätoiminen lampuri", Laine nauraa.

Nyt uuhia on 180, ja karitsoja syntyy 350 vuodessa. Eläinten työmaa on laajentunut naapurienkin suojavyöhykkeille.

Syyskylvöiset kasvit, nurmisiementuotanto sekä rehu- ja laidunnurmet pitävät maan kasvipeitteisenä talven yli. Nurmet kuohkeuttavat maata, sitovat hiiltä ja lisäävät monimuotoisuutta.

Lisäksi Mikkolan tilan keinovalikoimassa on muun muassa luonnonhoitonurmia ja kosteikkoja.

"On todella helppo toimia viljelijöiden kanssa asiassa, jossa on vain voittajia." Eija Hagelberg