
14 traktoria kokoontui marssille Helsinkiin: ”Kuka viljelee, jos ei nuoret?”
Eduskuntatalon eteen kokoontui lähes satapäinen joukko kiinnostuneita kuulijoita.Nuorten viljelijöiden sosiaalisessa mediassa kokoama traktorimarssi toi torstaina 14 traktoria ja muutaman kuorma-auton Helsingin Kansalaistorille eduskuntatalon eteen.
Marssijoita saapui pitäjistä pitkin Suomea. Miehikkälästä, Merijärveltä, Kalajoelta, Vihdistä ja Pirkanmaalta muiden muassa.
Itärajan Miehikkälästä edellisenä iltana lähteneen 16-vuotiaan Tomas Harjun etukuormaajaan oli pultattu kyltti: ”Kuka viljelee, jos ei nuoret?”
”Meitä on koko Miehikkälässä tietääksemme vain kaksi nuorta tilanjatkajaa”, hän kertoi MT:lle.
Harjun mukaan nuoria viljelijöitä jännittää ryhtyä alalle, jonka tehtävä on tärkeä mutta tulevaisuus epävarma. Hän on kuitenkin toiveikas.
”Kyllähän näkymien on lopulta pakko muuttua parempaan päin.”
Merijärveläiset tuottajat Mikko Salmu ja Henrik Ylikauppila sekä ylöjärveläinen Antti Alakotila laittoivat tapahtuman liikkeelle sosiaalisessa mediassa. MTK ei kuulunut tapahtuman järjestäjiin, eikä osallistunut järjestönä marssille.
Salmu oli tyytyväinen marssin kulkuun, vaikka osallistujia olisi mahtunut mukaan enemmänkin.
”Ruoka loppuu, jos ei kannattavuus parane eikä nuoria viljelijöitä riitä.”
Eduskuntatalon eteen kokoontui lähes satapäinen joukko kuulijoita, kun yleisö sekä paikalle saapuneet kansanedustajat keskustelivat marssin teemoista.
Paikalle saapuivat ainakin Ritva Elomaa (ps.), Antti Kangas (ps.), Kaisa Garedew (ps.), Markku Siponen (kesk.), Mikko Polvinen (kesk.), Anders Norrback (r.) sekä Teemu Kinnari (kok.).
Jotkut yleisön jäsenet kävivät kansanedustajien kanssa kasvokkain kiihkeäksikin äitynyttä keskustelua maatalousmarkkinasta, tukien maksuaikataulusta sekä kananmunien viennistä.
Muutamat yleisössä seisseet myös lähestyivät kansanedustaja Elomaata yksityisesti kysymyksillä EU-erosta ja idänsuhteiden palauttamisesta.
Samaan aikaan marssin konemiehet ja -naiset seurasivat eduskuntatalon portailla pidettyjä maatalousaiheisia puheita rauhallisina.
Vihdistä Massey Fergusonilla eduskuntatalolle saapunut Heta Hoikkanen kertoi etukäteen jopa tarkistaneensa, saako Mannerheimintielle tuoda traktoria. Taustalla Mikko Salmu. Kuva: Lari LievonenVihdistä Massey Fergusonilla lähtenyt Heta Hoikkanen ajoi marssille heti navetan aamutöiden jälkeen. Poliisin saattamasta marssijonosta hän myöhästyi vartilla, mutta saapui silti eduskuntatalolle.
”Yllättävän hyvin kulki Mannerheimintien liikenne traktorillakin.”
Helsingin yliopistossa opiskeleva Hoikkanen työskentelee vihtiläisellä maitotilalla, ja on myös kotoisin maatilalta Vesilahdesta.
”Sydän vetää viljelijäksi, mutta onko siinä sitten järkeä. Toisissa töissä voisi päästä ihminen helpommalla,” hän summaa monen nuoren tunteita.
Juttua päivitetty 17.00 Hoikkasen haastattelulla.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







