Pelto halpeni viime vuonna keskimäärin 400 euroa per hehtaari - kaupat painottuivat itään ja pohjoiseen
Keskimääräinen hehtaarihinta aleni yli 400 euroa, runsaaseen 8 700 euroon. Hehtaarilla Pohjanmaan peltoa sai viisi hehtaaria Lapista.
Keskimäärin pellosta maksettiin 8 767 euroa hehtaarilta, kun edellisvuonna hinta ylsi ennätyksellisesti lähes 9 200 euroon. Kuva: Jukka PasonenViljelysmaan hinta laski viime vuonna keskimäärin vajaat viisi prosenttia, ilmenee maanmittauslaitoksen perjantaina julkaisemista kiinteistöjen hintatilastosta viime vuodelta.
Keskimäärin pellosta maksettiin 8 767 euroa hehtaarilta, kun edellisvuonna hinta ylsi ennätyksellisesti lähes 9 200 euroon.
Maanmittauslaitos julkaisee kahdenlaista hintatietoa. Keskimäärin hehtaarilta maksettiin edellä mainitun verran. Toisen, mediaanihinnan mukaan, pelto halpeni lähes 10 prosenttia, yli 9 200 eurosta hehtaarilta 8 305 euroon.
Ero johtuu pitkälti siitä, että vuonna 2016 peltokaupat painottuivat poikkeuksellisesti etelään ja länteen, missä pellosta maksetaan keskimääräistä enemmän ja keskihintakin nousi.
Viime vuonna tilanne keikahti toisin päin ja kauppaa tehtiin suhteessa paljon idässä ja pohjoisessa, mikä painoi myös keskihintaa alaspäin.
Kun lisämaakaupoista maksettuja hehtaarihintoja verrataan maakunnittain, erot ovat lopulta pieniä.
Kauppoja tehtiin varsin vähän, 577 kappaletta, jolloin pienetkin erot vaikuttavat kuten se, myydäänkö peltoa parhailta rintamailta vai syrjäisiltä seuduilta.
Pelto oli viime vuonna kalleinta Varsinais-Suomessa ja Pohjanmaalla, missä hehtaarista joutui maksamaan keskimäärin 12000 hehtaaria ja huippuhinnat olivät pitkälti yli 15000 euroa.
Kymppitonnin kerhoon yllettiin Etelä-Pohjanmaalla, Satakunnassa ja Etelä-Hämeessä.
Lapissa peltoa sai keskimäärin alle 2 500 eurolla, kun sisämaassa Keski-Suomessa ja Savossa hinta vaihteli 4 000 euron ja 5 000 euron välillä. Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla pelto kysyttyä ja hehtaarihinta liikkui 7 500 euron tuntumassa.
Maanmittauslaitoksen tilastossa ovat mukana yli 2 hehtaaria yksinomaan peltoa sisältävät kiinteistökaupat. Sukulaiskaupat on rajattu pois, samoin kaava-alueella sijaitsevat sekä yli 26 000 euron hehtaarihintaiset kaupat.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
