Vain pieni joukko kaupan ja teollisuuden johtoa tietää, mistä kuluttajien ruuan hinta lopulta muodostuu – Ylen MOT:ssa ruoditaan tänään ruokaketjun tilaa
MOT lupaa selvittää, miten on mahdollista että kauppa rikastuu samalla kun sekä ruuan tuottajat että jalostava teollisuus ovat ongelmissa.
Maanviljelijä Antti Lepola joutui kylvämään keväällä uudelleen palstoja, joilla syysvehnän talvehtiminen epäonnistui. Kuva: Mimmi Nietula / YleVain pieni joukko kaupan ja teollisuuden johtoa tietää, mistä asiakkaiden ruuan hinta lopulta muodostuu.
Aiemmin Kuluttajatutkimuksella oli asetuksen nojalla oikeus saada tiedot tutkimusta varten, mutta enää näin ei ole. Aiempi tutkimus viittaa siihen, että kaupan asema neuvotteluissa on kaiken aikaa vahvistunut.
Yle käsittelee illan MOT-ohjelmassaan ruuan hintakriisiä ja lupaa selvittää, miten kaupan huipputulokset ovat mahdollisia samaan aikaan kuin viljelijät ja ruokateollisuus ovat kustannusnousujen vuoksi ongelmissa.
”Tuntuu kuin minun olisi ryöstetty”, toteaa viljelijä Antti Lepola ohjelman introssa.
Kaupan mukaan tilnne on toisin. Ainoana suurena kauppaketjuna asiaa Ylelle kommentoivan SOK:n päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysahon mukaan kaupan voittomarginaali on maltilliset 1–4 prosenttia.
Hänen mukaansa kaupan duopoli ei myöskään ole ongelma, vaan Lidlin tulo Suomen markkinoille osoittaa että elintarvikekauppaan pääsevät mukaan myös muut toimijat.
Kuitenkin MOT:n mukaan vain Uudessa Seelannissa kauppa on yhtä vahvasti kahden toimijan käsissä.
Tutkijan mukaan ruuan myyntiketjussa pärjää vain kauppa:
”Ruokakauppa on Suomessa erittäin kannattavaa kansainvälisesti katsoen. Kauppa on onnistunut tekemään hyväkatteellista toimintaa, kun taas teollisuudella on suuria vaikeuksia, ja alkutuottajat eivät ole pystyneet tekemään voittoa”, Luken tutkimusprofessori Jyrki Niemi sanoo.
MOT: Kuka tienaa ruoan hintakriisissä? Yle TV1 kello 20.00 ja Yle Areena.
Ylen oma juttu.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




