Animalia iloitsee Puolan parlamentin alahuoneen ratkaisusta: hyväksyi turkistarhauskiellon
Kansanedustajista 77 prosenttia kannatti lakiehdotusta.
Seuraavaksi laki turkistarhaamisen kieltämiseksi Puolassa tarvitsee ylähuoneen, eli senaatin, sekä presidentin hyväksynnän. Arkistokuva Suomesta. Kuva: Johannes TervoPuolassa viime viikolla esitetty uusi eläinsuojelulakiluonnos on hyväksytty parlamentin alahuoneessa selvällä äänienemmistöllä. Lakiluonnoksessa kiellettäisiin muun muassa turkistarhaus yhden vuoden siirtymäajalla, tiedottaa eläinoikeusjärjestö Animalia.
Puolan suurin puolue Laki ja oikeus piti Animalian mukaan viime viikon tiistaina 8.9. tiedotustilaisuuden, jossa esiteltiin luonnos uudeksi eläinsuojelulaiksi. Lakiehdotus kieltäisi muun muassa turkistarhauksen, uskonnollisen teurastuksen ja sirkuseläimet.
Seuraavaksi laki tarvitsee ylähuoneen, eli senaatin, sekä presidentin hyväksynnän. Senaatin edustajista noin puolet on Laki ja oikeus -puolueesta ja myös maan pääministeri puoltaa ehdotusta.
Puolassa on järjestön tietojen mukaan tämän vuoden aikana lopettanut ainakin 40 turkistilaa. Neljän viime vuoden aikana tarhoja on lopettanut 192, mikä on kolmannes maan kaikista tarhoista.
”On merkittävää, että juuri Puolassa ollaan kieltämässä tarhaus, sillä se on ollut merkittävä tarhausmaa. Aiemmin isot turkismaat Norja ja Hollanti ovat myös kieltäneet turkistarhauksen. Kohta Suomen turkistarhaus on koko Euroopan häpeäpilkku”, Animalian toiminnanjohtaja Heidi Kivekäs sanoo järjestön tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
