Korjaatko lehmän juomakupin vai kiirehditkö kirjaamaan rikkoutumisen papereihin?

Työryhmää vetäneen Anne Nykäsen mielestä tietoja ei pitäisi kirjata muistiin pelkästään viranomaisia varten. Kuva: Johannes Wiehn

Kun lehmän juomakuppi rikkoutuu, onko tärkeämpää korjata se vai kiirehtiä kirjaamaan asia papereihin?

Miksi samoja asioita pitää ilmoittaa lukemattomiin eri paikkoihin, eivätkö kaikki viranomaiset voisi käyttää yhtä ja samaa rekisteriä?

Miksi halkeama maitohuoneen lattiassa voi leikata siivun peltotuista?

Eikö viranomainen voisi luottaa siihen, että suomalainen tuottaja tekee aina parhaansa?

Tässä esimerkkejä asioista, jotka puhuttivat Etelä-Savon maitoryhmässä viime syksynä. Ryhmään kuuluu maidontuottajia sekä MTK:n, Pro Agrian, elykeskuksen, meijerien, kuntasektorin ja rahoittajien edustajia.

Pohdinnasta lähti liikkeelle hanke, joka listasi viljelijöitä eniten painavat byrokratian kiemurat ja esitti niille purkutoimenpiteet.

"Olemme tehneet paljon selvitystyötä ja meillä on valtavasti materiaalia", hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja, mikkeliläinen maidontuottaja Anne Nykänen kertoo.

Loppuraporttiin on listattu vain tärkeimmät asiat. Se luovutetaan maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaiselle (kesk.) maanantain seminaarissa Mikkelissä.

Raporttia laadittiin viljelijäryhmissä, joissa oli mukana valvovia viranomaisia. Työpajoja oli kolme: maito, pelto ja erikoistuotanto.

"Byrokratian järjetön määrä tuli mukana olleille viranomaisillekin yllätyksenä", Nykänen kertoo.

Viranomaisilta tuli myös hyviä ehdotuksia, esimerkiksi ajatus varhaisen varoittamisen järjestelmästä. Se tarkoittaa, että ensimmäinen valvontakäynti olisi aina neuvonnallinen. Viljelijälle annettaisiin sen jälkeen mahdollisuus korjata virhe tai puute määräajassa ilman seuraamuksia.

Raportin ydinviesti on, että luottamus suomalaisen viljelijän työhön tulee palauttaa, Nykänen sanoo.