Kuminan maailmanvalloitus alkoi kesantovelvoitteesta ja muutamasta merikontillisesta satoa

Tästä hallista lähtee maailmalle kuminaa – Trans Farmilla on vientiä yli 40 maahan. Trans Farmin perustivat 1990-luvulla Juha Hemminki (vasemmalla) ja Jyrki Leppälä. Nykyisin Hemminki toimii yrityksen myyntijohtajana ja Leppälä toimitusjohtajana. Kuva: Päivi Sivonen

Vielä 1990-luvulla kumina oli Suomessa marginaalinen viljelykasvi. Tätä nykyä Suomi on maailman suurin kuminantuottajamaa.

Siksi kumina onkin kiinnostava esimerkki siitä, miten ”uudesta” viljelykasvista kehittyy määrätietoisella työllä varteenotettava uusi tuote.

Ajatus kuminan tuotannosta syntyi aikanaan tarpeesta löytää vaihtoehto perinteisille viljelykasveille, kertoo Suomen suurimman kuminan ostajan, Trans Farm Oy:n toinen perustajista ja toimitusjohtaja Jyrki Leppälä.

”1990-luvulla, ennen EU-aikaa, käytössä oli velvoitekesanto, jolla sai viljellä melkein mitä vain, kunhan se ei ollut viljaa. Eli ei ollut tukia, hankkeita, projekteja eikä vientirenkaita. Oli vain vapaus viljellä tietyllä osalla peltoa mitä tahansa.”

Käytännössä se merkitsi myös pakkoa löytää vaihtoehtoinen, tuottava viljelykasvi, sillä ”hömppäheiniä” ja muita tukijärjestelmän tuottamia vaihtoehtoja ei ollut.

Toisaalta pakko ei takaa markkinoita.

”Pitää valita kasvi, joka menestyy täällä paremmin tai ainakin yhtä hyvin kuin muualla. Käyttökohteesta riippumatta tuotettavan kasvin pitäisi hyödyntää niitä vahvuuksia, joita meidän ilmasto ja kasvukausi tarjoavat, esimerkiksi valon ja veden runsautta.”

Trans Farmin ensimmäisenä toimintavuonna tuottajatiloja oli muutama kymmenen.

”Merikontin kanssa kierrettiin ympäri Etelä-Suomea ja kerättiin tiloilta lajiteltua ja säkitettyä kuminaa. Sen kanssa ajettiin suoraan satamaan.”

Vientiin ajoi käytännössä pakko.

”Ihan ensimmäisestä kuminasadosta vietiin pienellä avolava-autolla osa Herttoniemeen isoon leipomoon. Se riitti heillä koko vuodeksi. Oli aika selvää, että johonkin kauemmas sitä pitää saada, kun yhden tilan sato olisi riittänyt isolle leipomolle moneksi vuodeksi.”

Välttämättä vienti ei ole ainoa markkinavaihtoehto, sillä joillekin uutuuskasveille markkinat löytyvät Suomestakin. Jos näin on, se vaihtoehto kannattaa Leppälän mukaan ilman muuta hyödyntää.

Kotimarkkinoilla alkuun pääsee helpommin kuin suoraan vientiin tähtäämällä.

Trans Farm päätti heti toisena toimintavuonnaan keskittää sadon vastaanoton ja pakkauksen yhteen paikkaan. Oli myös selvää, että tuotannon pitää perustua viljelysopimuksiin, Leppälä kertoo.

”Näin on sitten toimittu ja sopimuspinta-ala on laajentunut aika tasaisesti vuosittain nykyiseen noin tuhanteen viljelijään ja 17 000 hehtaariin.”

Leppälän mukaan monille saattaa syntyä lehtijuttujen perusteella sellainen kuva, että pienillä erikoistuotteilla ja niitä varten viljeltävillä pienialaisilla erikoiskasveilla olisi laajempaa merkitystä viljelykasvilajiston monipuolistamisessa.

”Yksittäisen, esimerkiksi suoramyynnistä elävän tilan kannalta pienialainenkin erikoiskasvi voi olla merkittävä, mutta jatkojalostukseen tähdättäessä, viennistä puhumattakaan, tuotantoalan on oltava riittävän suuri.”

Entä jatkojalostus? Välttämättä uuden kasvin tuominen markkinoille ei edellytä omaa jatkojalostusta tai uusien, innovatiivisten tuotteiden kehittämistä.

Tähän tosin vaikuttaa esimerkiksi se, tähdätäänkö suoraan vähittäiskauppaan vai harjoitetaanko tukkumyyntiä.

”Meillä kuminan asiakkaat ovat tukkuportaassa tai teollisuudessa, ja tuote on jokseenkin sama kuin sata vuotta sitten.”

Koska kuminan kokonaismenekki on melko vakio, markkinoille pyrkivän uuden toimijan tai lisää markkinaosuutta haluavan toimijan on saatava se joltain toiselta tuottajalta pois. ”Tämä onnistuu, jos tuote on parempi kuin kilpailijoilla ja hinta kilpailukykyinen, ja lisäksi tarvitaan uuttera myyntihenkilö.”

Leppälä ei väheksy myöskään hyvää ajoitusta, uskallusta ja tuuria. ”Näin se meillä ainakin on toiminut”.

Vähittäiskauppaan uusilla tuotteilla pyrkimisestä Leppälällä itsellään ei ole kokemusta, mutta sivusta seuranneena hän pitää sitä varsin haastavana.

”Tuotekehitykseen, markkinointiin ja pakkauksiin tarvittava alkupääoma on huomattavasti suurempi.”

Elintarvikeketjussa Trans Farmin harjoittamaa tukkumyyntiä ei pidetä Leppälän mukaan yleisesti niin muodikkaana kuin uusien tuotteiden jalostusta. Toimintaa aloittavan ei hänen mielestään kuitenkaan pidä väheksyä tukkumarkkinoita.

”Yksikköhinnat eivät ole samoja kuin kaupan hyllyllä, mutta myös kulut, riskit ja tarvittava pääoma ovat pienemmät, ja laajennusmahdollisuudet usein helpommat.”