Kaatuminen ja sairausloma veivät kyvyn hoitaa pankkilainaa
JOENSUU (MT)
Joensuun Hammaslahdessa 59-vuotias isäntä Aimo Kivijärvi kävelee navetassaan polvivammaa potien ja suree sitä, ettei saa pankkilainaansa hoidettua.
Tilanne on kärjistynyt niin, että noin 100 000 euron velkaa peritään ulosoton kautta.
Isäntä itse haluaisi sopia pankin kanssa, mutta ei saa yhteyttä paikalliseen pankinjohtajaan. Tilanne on kärjistynyt, vaikka Kivijärvi toivoisi pankinjohtajaa jopa tilavierailulle.
”Toki vika oli minussa, kun en hoitanut morfiinitokkurassa lyhennyksiä ajoissa. Mutta nyt haluaisin korjata tilannetta. Maitolitroja tilalla kertyy kuitenkin vuodesta toiseen”, Kivijärvi esittelee.
Vuoden 2012 kevätjäätiköllä iso mies kaatui, mursi lapaluunsa, joutui yli vuosi myöhemmin kipujen takia olkapääleikkaukseen ja on potenut pitkiä aikoja pistävää kipua ja syönyt voimakkaita kipulääkkeitä.
Nyt polvessa on tammikuussa tapahtuneen toisen kaatumisen jälkeinen vamma – ja tilan töissä häärii tuttu lomittaja.
Kivijärvi tietää, että hänellä on kuitenkin vastuu tilasta ja 36 lypsävästä lehmästä, viidestä hiehosta ja kolmesta vasikasta. Iltaisin hän kiertää navetan ja katsoo, että eläimillä kaikki on hyvin.
Kymmenen vuotta sitten tilalla juhlittiin uutta navettaa, jonka verhoukseen käytetyt lautakilometrit muistaa yhä:
”24 kilometriä omaa, kotoista puuta sekä paneelikattoon vielä lisäkilometrit.”
Tilan isäntänä Aimo Kivijärvi on toiminut vuodesta 1987 lähtien. Sitä ennen paikkaa isännöi hänen Suojärveltä siirtolaisena Pohjois-Karjalaan asettunut isänsä.
”Minä toimin maanpuolustusjärjestössä vapaaehtoisena, enkä käytä viinaa. Pankinjohtajan pitäisi se tietää. Mielestäni tässä on kyse vain kohtuuden vaatimuksesta. Ulosotosta minua on kehotettu hoitamaan asia pankin kanssa sopien, mutta nyt näyttää, ettei nuori pankinjohtaja ole maataloudesta edes kiinnostunut”, Kivijärvi tilittää selvästi harmistuneena tilanteen pitkittymisestä.
Korkoprosentitkin alkavat hipoa jo pilviä.
Kuusikkometsää Kivijärvellä on, mutta kuusipuu ei hänen mukaansa käy kaupaksi.
Viimeisimmät hankinnat tilalle olivat välttämättömiä strategisia koneita, lietevaunu ja lantavaunu.
”Niistä en voi luopua, koska niitä tarvitaan. Ne olen jo maksanut maitotileistä pois. Teen kesäisin paalausurakointia vieraille. Olen myös pystynyt työllistämään kesäajoiksi ulkopuolista työvoimaa.”
Velkaerät jäivät maksamatta kesän 2013 sairaslomien aikoina. Kivijärvi esittelee paksua lääkäritodistusten nippua, joissa todella kerrotaan hermovammasta ja traumaattisen hermopinteen avausoperaatiosta.
”Silloin en kipujen takia pystynyt hoitamaan asioitani. Nyt haluaisin katsoa vielä eteenpäin ainakin viideksi vuodeksi. Maatalouden tulevaisuus näyttää ailahtelevalta mutta onhan niitä yrittäjiä, jotka voisivat sitten aikanaan ostaa koko tilan. Mutta vielä en haluaisi hyvästä karjastani luopua”, Kivijärvi kiteyttää.
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
