Lehmän kieli, miljoonan navetta ja lypsyrobotin taikaa – tilavierailu toi ruoantuotannon alakoululaisten arkipäivään
Onko teillä traktoreita? Montako kertaa päivässä lehmät käyvät lypsyllä? Miten paljon maitoa tulee kerralla ja päivässä? Miten ja milloin maito haetaan? Minkä ikäisiä vasikat ovat ja saako niitä silittää? Onko teillä muita eläimiä kuin lehmiä?
Tällaisia kysymyksiä Kärkölän yhtenäiskoulun 3.–4. yhdysluokalla oli, kun he kävivät torstaina vierailemassa Anttilan tilalla Mäntsälän Sulkavan kylässä.
Koululaiset hihkuivat riemusta, kun he pääsivät rapsuttamaan alle viikon ikäisiä vasikoita ja näkemään lypsyrobotin toimintaa käytännössä.
Koululaisia oli vastaanottamassa tilan omistajat Anssi Leino ja Janna Hietapakka sekä heidän 1,5-vuotias tyttärensä Alina. Tilalla on noin 70 holstein-lypsylehmää.
Idean luokkaretkestä navettaan sai luokan kummimummi Sirpa Kinnari. Hän on käynyt viime syksystä asti säännöllisesti juttelemassa ja askartelemassa lasten kanssa koulussa.
”Minun lapsuudessani lehmiä näki laitumella joka kylällä. Nykyään niin ei enää ole, ja lapset vieraantuvat helposti ruuantuotannosta”, Kinnari toteaa.
Oppilaat pääsivät tutustumaan päivän aikana navettaan Leinon ohjauksessa.
”Tuntui, että oppilaat olivat todella innoissaan ja uteliaita maatilan arjesta”, Anssi Leino kiittelee.
Leino pitää lasten yhteyttä alkutuotantoon tärkeänä.
”Tällaiset tilavierailut lisäävät lasten ymmärrystä siitä, mistä ja miten ruoka tulee kauppaan. Tutustumiskäynnit tiloille ovat sijoitus meidän tulevaisuuteemme – myöhemmin lapset voivat kuluttajina tehdä valintoja kotimaisen ruuan eteen.”
Maanviljelijän ammatti kiinnosti monia.
”Yksi oppilas kyseli, paljonko tällainen navetta tai tila maksaa. Vastasin, että noin miljoonan luokkaa. Oppilas kysäisi sitten, että olenko voittanut lotossa”, Leino nauraa.
Leinon mielestä maatalouden kannattavuushaasteista puhutaan nykyään julkisuudessa jo liikaa. Enemmän pitäisi tuoda esille sitä, ettei maatalousalalla ole pelkkää vastatuulta.
”Sodat ja muut ovat vaikuttaneet kaikkien tilojen kannattavuuteen, mutta siihen pystyy valinnoillaan osaltaan vaikuttamaan. Jos jää märehtimään, ettei mistään tule mitään, niin ei varmasti tulekaan. On tärkeää nostaa katse horisonttiin ja miettiä, että miten niitä omia haaveita kohti pääsee. Toivon, että lapsille jää positiivinen kuva suomalaisesta ruuantuotannosta”, Leino kertoo.
Päivän päätteeksi oppilaat pohtivat oppimaansa. Nelosluokkalaiset ovat tänä keväänä ympäristötiedon tunnilla käsitelleet tuotantoeläimiä. Siltä osin lehmät olivat jo tuttuja, mutta vain muutama luokasta oli käynyt aikaisemmin navetassa.
Etukäteen monia jännitti lehmien suuri koko, mutta lopulta lehmät osoittautuivat oikein lempeiksi ja rauhallisiksi eläimiksi.
”Lehmän kieli oli karheampi kuin kuvittelin”, Samu Helavirta kertoo.
”Aika hyvin meillä oli tietoa jo etukäteen lehmistä, mutta nyt ymmärrän vielä paremmin, mistä maito tulee. Puhdistukseen liittyvä tieto oli uutta, ja oli hienoa nähdä, miten lypsyrobotti toimi”, Elmeri Rauhamaa pohtii luokkatovereidensa kanssa.
Lapset nostavat esiin kotimaisen ruuan merkityksen – eihän ilman ruokaa voi elää.
Poikaporukka tuumaa, että kotimainen maito on selvästi parasta, koska eläimistä pidetään Suomessa niin hyvää huolta, ja ne saavat ulkoilla vapaasti.
Suuri osa koululaisista totesi päivän päätteeksi, että he voisivat nähdä itsensä lypsykarjatilallisena sitten vanhempana.
”Tämä on hienoin maatila, jolla olen käynyt. Maanviljelijän ammatti kiinnostaisi, tai sitten koripalloilijan tai jääkiekkoilijan työ. Voitaisiin hankkia yhdessä tällainen navetta. Mutta ei ehkä vielä 20 vuoden päästä, kun onhan tämä aika kallis”, luokan pojat pohtivat.
- Osaston luetuimmat
