Lannoitteiden odotetaan halpenevan
Raaka-aineiden hintojen alamäki näkyy tuottajien maksamassa hinnassa kesällä, Ruotsissa ennustetaan.
Maailmanpankki ennustaa lannoitteiden raaka-aineiden hintojen pysyvän pitkään matalalla. Kuva: Markku VuorikariLaskeneet maailmanmarkkinahinnat painavat lannoitteiden hintoja alaspäin kesällä Ruotsissa, arvioi markkina-analyytikko Anders Pålsson maatalouslehti ATL:n haastattelussa.
Samojen perusteiden pitäisi vaikuttaa myös Suomen hintoihin.
Ruotsissa lannoitteiden hinnat ovat pysytelleet lähes muuttumattomina lokakuun jälkeen. Sama on ollut nähtävissä myös Suomessa hintatarjouksensa avoimesti kertovien yhtiöiden hinnoissa.
Lannoitteiden raaka-aineiden hinnat ovat alimmillaan kymmeneen vuoteen. Esimerkiksi urean dollarihinta on ollut Maailmanpankin tilastojen mukaan yhtä alhaalla viimeksi heinäkuussa 2006.
Pålsson ennustaa, että hinnat laskevat, kun kylvökauden aiheuttamasta lannoitteiden kysynnästä on päästy yli. Viimeistään hinnat tulevat alemmas uuden lannoitekauden alkaessa heinäkuussa.
Riippuen siitä kuinka paljon hinnat kesällä laskevat ja onko hintoihin sen jälkeen nähtävissä käännettä, on syytä miettiä kannattaako tänä kesänä ostaa lannoitteita kerralla enemmän jo seuraaviakin kasvukausia ajatellen, Pålsson pohtii.
Maailmanpankin huhtikuussa tekemän ennusteen mukaan lannoitteiden raaka-aineiden hinnat ovat tänä vuonna keskimäärin halvempia kuin viime vuonna. Ensi vuonna raaka-aineiden arvioidaan kallistuvan, mutta ne pysyisivät edelleen alle vuoden 2015 hintojen. Urean dollarihinta saavuttaisi viime vuoden hintatason Maailmanpankin mukaan vasta vuonna 2024.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
