ASF:n pitkät jäljet: Belgia pääsee vasta nyt viemään sikaa Kiinaan, viisi vuotta kiellon alkamisesta
Belgia on ollut virallisesti tautivapaa jo kolme vuotta.Kiina on lopulta luvannut poistaa tuontikiellon belgialaiselta sianlihalta, paikallinen tuottajajärjestö kertoo.
Prosessi on ollut pitkä. On kulunut viisi vuotta siitä, kun Kiina päätti kiellosta.
Belgian kaakkoisosista löydettiin afrikkalaista sikaruttoa (ASF) villisioista vuoden 2018 loppupuolella.
Tartunta löytyi ensin kahdesta villisiasta. Alueella oli vain vähän sianlihantuotantoa, joten Belgian maatalousministeriön nopealla päätöksellä kaikki alueen sikatilat tyhjennettiin eläimistä. Villisikojen liikkumista rajoitettiin rauhoittamalla alue kaikelta liikenteeltä ja aitaamalla se.
Kaikkiaan alueelta löydettiin 833 tartunnan saanutta villisikaa. Tartunta ei Belgiassa levinnyt yhteenkään sikalaan.
Belgia oli yksi Euroopan suurimmista sianlihan tuottajista. Maa vei vuonna 2017 noin 800 000 tonnia sianlihavalmisteita.
Esimerkiksi Kiina, Japani, Etelä-Korea ja Filippiinit laittoivat Belgian kaikilla alueilla tuotetun sianlihan pannaan. EU-maat kielsivät tuonnin vain niiltä alueilta, joilta tautia löytyi.
Vuoden 2020 marraskuussa viimeiset taudin aiheuttamat rajoitukset purettiin ja EU julisti Belgian ASF-vapaaksi. Sikoja ja sianlihaa koskeneet kaupan esteet kolmansiin maihin poistuivat.
Kiina kuitenkin säilytti kieltonsa. Belgia on vuosien varrella pyrkinyt vaikuttamaan asiaan monesti, mutta vasta nyt päästiin tuloksiin.
Belgiasta aiotaan viedä Kiinaan pääasiassa sellaisia ruhonosia, joille omilla markkinoilla ei ole käyttöä, kuten päitä ja jalkoja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






