Yara nosti lannoitteidensa hintaa 36 prosenttia viime kesästä – MT:n laskelmien mukaan hinnat ylittävät nyt keväänkin hintatason
Yara ei kerro julkisuuteen euromääräisiä hintojaan.Lannoitteiden kysyntä maailmalla on vahvaa ja lannoitteiden hinnat ovat Euroopassa nousussa. Vuoden alusta alkanut lannoitteiden kova kysyntä on jatkunut vahvana, kertoo lannoiteyhtiö Yara verkkosivuillaan.
Pääravinteiden hinnat ovat kaksinkertaistuneet vuoden takaiseen nähden, jolloin hinnat olivat halvimmillaan moneen vuoteen.
Nyt käynnistyvän lannoitevuoden hinnat nousevat keskimäärin 36 prosenttia verrattuna viime lannoitekauden poikkeuksellisen matalaan aloitushintaan, yhtiöstä kerrotaan. Ennusteiden valossa kysyntä jatkuu maailmalla edelleen vahvana.
“Lannoitteiden hintojen nousun taustalla on merkittävä kysynnän kasvu kaikkien pääravinteiden osalta. Maailmanlaajuinen tuotanto ei ole pystynyt vastaamaan kasvaneeseen kysyntään, mikä on jo koko kevään jatkuneen hinnannousun taustalla”, kuvaa Yaran kaupallinen johtaja Roland Westerberg.
Yara ei kerro julkisuuteen euromääräisiä hintojaan.
Tähän kevääseen asti Maaseudun Tulevaisuus sai Yaran lannoitteiden hintatiedot Viljelijän Berneriltä. Kesäkuussa Yara kuitenkin katkaisi yhteistyönsä Bernerin kanssa. Siten tietoja ei enää Bernerillä ole, eikä niitä lehteen sitä kautta saada.
Viime vuoden tietojen perusteella voidaan kuitenkin selvittää nykyhintojen tasoa.
Vuosi sitten kauden alussa Yara Y1 maksoi 296 euroa tonnilta. 36 prosentin korotus nostaisi sen 402 euroon. Maaliskuussa hinta oli 391 euroa eli uuden kauden aloitushinnat olisivat viime kauden päätöshintoja korkeammat.
Yara Y3 oli vuosi sitten 314 euroa. Nyt kaavalaskulla hinta olisi 427 euroa. Maaliskuussa se oli 411 euroa.
Salpietari maksoi vuosi sitten 229 euroa. Laskukaavalla nykyhinnaksi saadaan 311 euroa. Maaliskuussa hinta oli 321 euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

