EU puuttui Ruotsin susijahteihin
EU on saanut tarpeekseen Ruotsin piittaamattomuudesta susista ja uhkaa oikeudella.EU-komissio aikoo puuttua Ruotsin susipyyntiin.
Komission patistaa Ruotsia noudattamaan EU:n luontodirektiiviä ja suojelemaan uhanalaista sutta.
Ympäristökomissaari Janez Potočnik päätti viime torstaina ottaa Ruotsin suuntaan ensimmäisen kurinpitoaskelen ja lähetti Tukholmaan perustellun lausunnon. Ruotsilla on kaksi kuukautta aikaa vastata eli selostaa petopolitiikkaansa. Jos vastaus ei tyydytä, EU vie Ruotsin EU-tuomioistuimeen.
EU-komissio huomauttaa, että Ruotsia on muistutettu lakipykälien noudattamisesta susien suhteen useiden vuosien ajan. Ruotsi on kuitenkin sallinut jahdit vuosina 2010–2015.
Komission huolta herättävät edelleen Ruotsin myöntämät kaatoluvat tiukasti suojellun ja uhanalaisen lajin pyyntiin, susimäärälle asetettu 210 yksilön yläraja sekä velttous susien suojelun ja vaelluksen edistämiseksi. Piittaamattomuus vaarantaa EU:n mielestä pienen susikannan elinvoimaa.
Suomessakin pyyntilupia
Suomessa susijahti sallittiin pitkästä aikaa tämän vuoden alussa. Suomen riistakeskus myönsi 24 poikkeuslupaa susien kannanhoidolliseen metsästykseen. Luvat oli tiukasti rajattu: kaksivuotisessa kokeilussa luvat annettiin tietyille alueille, ajalle ja metsästäjämäärälle aluetta kohti.
Sitä ennen kannanhoidollisia poikkeuslupia ei oltu myönnetty vuoden 2007 jälkeen, vaan vain vahinkoperusteisia lupia.
Luonnonvarakeskus arvioi tämän vuoden alussa Suomen susikannan kooksi 220–245 sutta. Siinä oli lähes sadan yksilön lisäys vuoteen 2014 verrattuna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

