Kasvintuhoojat
Vaaralliset kasvitaudit ja
tuholaiset ovat lain-
säädännössä määriteltyjä,
vaikeasti torjuttavia tuhoojia,
jotka aiheuttavat merkittävää vahinkoa maatalous-, metsä-
talous- tai puutarhatuotannossa.
Epäilystä ilmoitettava
viranomaisille.
Vaarallinen kasvintuhooja
- kasvinterveyslaki määrittelee
- noin 300 kappaletta
- esimerkiksi aasianrunkojäärä
Taimiaineistotuhooja
- taimiaineistolaki määrittelee
- osa sellaisia, joita ei saa
esiintyä yhtään, esimerkiksi
aitosyöpä ja virustaudit
- Osa sellaisia, joita saa olla
hieman ja niitä voidaan torjua. Kasvin on kuitenkin oltava
laadukas ja käyttö-
tarkoitukseen
sopiva.
Esimerkiksi
kirvat, härmät
ja homeet.
Viranomaisten viime vuonna antamia torjuntapäätöksiä
puutarhatuotantoa koskien:
- Avomaa 60 päätöstä, joista
55 koski mansikan puna-
mätää.
- Kasvihuoneet 11 päätöstä,
jotka koskivat joulutähtiä
vaivaavaa etelänjauhiaista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
