Susanna Koski tilasi tuottajilta "vitutuslistan"
Lista käydään läpi ja asioita ruvetaan korjaamaan, kansanedustaja vakuuttaa.
Nuorten tuottajien esille nostamat asiat otetaan käsittelyyn ja niitä viedään eteenpäin, Susanna Koski vakuuttaa. Kuva: Kimmo HaimiKansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Susanna Koski (kok.) sai MTK:n Maaseutunuorilta tiistaina pitkän listan sellaisista asioista, jotka tuottajia tällä hetkellä kuormittavat.
Kosken "vitutuslistaksi" nimeämälle listalle oli koottu esimerkkejä byrokratiasta, asenteista tuottajia kohtaan, romahtaneesta kannattavuudesta ja valvontojen aiheuttamasta taakasta.
Lista ei tullut kansanedustajalle pyytämättä eikä yllättäen. Koski kehotti Maaseutunuoria kokoamaan aiheet yhteen tavatessaan heitä viime lokakuussa.
Koski aikoo viedä nuorten tuottajien esille tuomia asioita nyt ponnekkaasti eteenpäin.
"Lista käydään nyt perusteellisesti läpi ja tehdään toimenpidesuunnitelma siitä, miten asioihin käydään käsiksi."
Hänen mukaansa nyt on monessa mielessä taitekohta, jossa asioihin voidaan pureutua: EU:n maatalouspolitiikan välitarkastelu lähestyy, uuden ohjelmakauden valmistelu on alkamassa ja kotimaassa tehdään hallintouudistusta.
"Lisäksi useampikin asia on varmasti ujutettavissa osaksi yhtä hallituksen kärkihankkeista eli byrokratian purkuun ja normitalkoisiin."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


