Yara laskee lannoitteiden hintoja yli 200 euroa
Taustalla on parantunut raaka-aineiden ja lannoitteiden saatavuustilanne Euroopassa.
Uusien lannoitetilausten vastaanotto oli Yaralla joulukuussa usean viikon ajan kiinni. Nyt kaikkia tuotteita on saatavilla ja hinnat laskeneet. Kuva: Sanne KatainenYara laskee mineraalilannoitteiden hintoja, yhtiö kertoi tiistaiaamuna. Hinnat laskevat yli 200 euroa tonnilta edelliseen hinnastoon verrattuna. Taustalla on parantunut raaka-aineiden ja lannoitteiden saatavuustilanne Euroopassa, mikä on lisännyt lannoitteiden tarjontaa.
Syksyn aikana Yara kertoi yhteensä noin 240 euron hinnankorotuksista. Hinnat laskevat nyt siis lähelle kesän avaushintoja.
“Tällä hetkellä myynnissä ovat kaikki YaraMila- ja YaraBela-peltolannoitteet ja niiden saatavuus on hyvä”, kertoo Yara Suomen kaupallinen johtaja Roland Westerberg.
Myös YaraSuna-kierrätyslannoitteet, YaraVita-lehtilannoitteet sekä YaraRega-kastelulannoitteet ja YaraTera- vesiliukoiset lannoitteet ovat myynnissä.
Maaseudun Tulevaisuuden markkinakatsauksessa ennakoitiin maanantaina lannoitteiden hintojen laskua kaasun halpenemisen vuoksi.
Lannoitteiden hintojen korotuksissa vuonna 2022 oli tärkeänä perusteena kaasun kohonnut hinta. Nyt kaasu on kuitenkin halventunut Euroopassa. Viime viikolla kaasun hinta kävi alimmillaan 75 eurossa megawattitunnilta, mikä oli matalin hinta sitten Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan.
Hintaa on laskenut Euroopan kaasuvarastojen hyvä täyttöaste sekä leutosää. Kaasua on edelleen virrannut vakaasti myös Venäjältä Eurooppaan Ukrainan kautta. Perjantaina kaasun futuurihinta oli noin 76 euroa. Elokuussa hinta oli korkeimmillaan yli 300 euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







