Tarkka kirjanpito auttaa, kun rahat käyvät vähiin
Talousongelmien selättämiseen löytyy paljon keinoja. Epätoivoon ei kannata vaipua.
"Jos näkee, että naapurissa ympäristö alkaa retajamaan, pitäisi olla rohkeutta ottaa asia puheeksi", kannustaa Marja-Leena Laakso. Kuva: Jyrki Johannes TervoPankki on sanonut lainat irti. Tuloja ei ole, eikä mistään ulkopuoleltakaan ole saatavissa rahaa. Mikä avuksi?
”Mitäpä jos myisit metsät ja pellot pois? Saisit pitää asunnon, elämä palaisi hallintaan ja voisit hakeutua palkkatöihin.”
Näin neuvoi asiantuntija Olavi Kuja-Lipasti Pro Agria Etelä-Pohjanmaasta erästä asiakastaan, jonka maatila oli ajautunut talousvaikeuksiin.
”Tällainen on iso ja vaikea päätös. Mutta ei elämää kannata ajaa kiville sen vuoksi, että talous piiputtaa. Näissä on vain rahasta kyse, ei sen isommasta”, hän totesi.
Uupumisen vaara koskee jokaista
Vimpeliläinen maidontuottaja Marja-Leena Laakso toivoo, että viljelijät katsoisivat toistensa perään erityisesti tänä syksynä, kun ala on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.
”Uupumisen vaara koskee jokaista. Jos näkee, että naapurissa ympäristö alkaa retajamaan, pitäisi olla rohkeutta ottaa asia puheeksi.”
Marja-Leena Laakson mielestä maatalouden kriisi on paljon laajempi kuin vain taloudellinen pulma.
Välitilinpäätöksellä konkreettista hyötyä
Kuja-Lipasti ja Nordean johtaja Marja Savioja korostivat molemmat rahaliikenteen ennakkosuunnittelun ja seurannan merkitystä.
He puhuivat viime viikolla Kauhajoella MTK-Etelä-Pohjanmaan ja Maatalousyrittäjien eläkelaitoksen järjestämässä seminaarissa, jossa puitiin erilaisia keinoja maatilojen talouden ja stressin hallintaan.
”Tilakohtaiset erot ovat suuria”, Savioja sanoi.
Kuja-Lipasti esitteli pitkän liudan keinoja, joilla ahdinkoa voi helpottaa.
”Heikko kannattavuus ei suinkaan ole ainoa syy maksuvalmiuden ongelmiin. On myös yrityksestä itsestään johtuvia syitä. Kannattaa keskittyä niihin asioihin, joihin itse voi vaikuttaa.”
Aloittaa voi aivan yksinkertaisesta asiasta: pidä paperisi järjestyksessä.
Yksi taikasanoista on välitilinpäätös, joka kannattaa tehdä näihin aikoihin.
”Liikaa maksettuja veroennakoita voi hakea verottajalta takaisin, jos pystyy osoittamaan välitilinpäätöksellä arvioidun tulon muuttuneen”, hän muistutti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
