Näkövamma ei estä työtä ja seikkailuja – maidontuottaja Heikki Mäkelä rohkaisee muitakin kokeilemaan rajojaan

Navetassa Heikki Mäkelän arkiset rutiinit sujuvat tutussa ympäristössä.  Kuva: Hanna Perkkiö

Perhossa asuvan Heikki Mäkelän työpäivät kuluvat karjatilan askareissa. Joka arkiaamu hän avaa navetan oven, valmistaa appeet, ruokkii karjan ja puhdistaa parret. Erona keskivertopuurtamiseen on se, että Mäkelä tekee kaiken lähes sokkona.

Mäkelällä on synnynnäinen silmäsairaus, joka etenee kaiken aikaa. Se on vienyt tarkan näkökyvyn, mutta silmä erottaa yhä valoa, värejä ja hahmoja.

”Navetalla rutiinityöt onnistuvat helposti, samoin liikkuminen tutussa ympäristössä. Reitit jäävät helposti liikemuistiin. Kun käyn jossain kerran, muistan paikat tarkasti myöhemminkin”, Mäkelä kertoo.

Sairautensa vuoksi Mäkelä olisi voinut jättäytyä työelämän ulkopuolelle, mutta se ei ole ollut hänelle vaihtoehto. Kolmannen polven viljelijä ryhtyi 15 vuotta sitten jatkamaan työtä kotitilallaan, jonka hän omistaa yhdessä veljensä kanssa.

Työssä pärjääminen ei huolettanut, vaikka sairauden eteneminen oli jo sukupolvenvaihdoksen aikaan hyvin tiedossa.

”En ole koskaan ymmärtänyt pelätä, mitä tuleman pitää. Ratkaisevaa oli, että pankiltakin löytyi siinä vaiheessa luottamusta”, Mäkelä muistelee.

Kahden robotin navetassa asustaa vajaat sata lehmää. Viljelyssä on vajaat 120 hehtaaria omia peltoja ja kymmenkunta hehtaaria vuokramaata. Mäkelä on itsekin ollut mukana raivaamassa noin 60 hehtaarin verran peltoa.

Omin voimin Mäkelä ei sentään tilaa pyöritä. Myös veljen vaimo työskentelee navetassa, ja lisäksi kaksi pitkäaikaista työntekijää tekevät konetöitä. He toimivat tarpeen tullen myös isännän silminä ja käsinä, jos vaikkapa jokin laite vaatii korjausta.

Mäkelä toteaa olevansa vastavirtaan menijä, joka ei ole suostunut asettumaan totunnaisiin lokeroihin. Näkövamma on pysyvä seuralainen, mutta senkin kanssa voi kokeilla rajojaan ja toteuttaa unelmiaan.

Vuosien varrella Mäkelän seikkailut ovat yltäneet julkisuuteenkin. Hän on pyöräillyt Jäämerelle ja osallistunut triathlonkilpailuun. Viime syksynä Mäkelä kiipesi Afrikan korkeimmalle vuorelle Kilimanjarolle. Vuoristotauti tosin pakotti kääntymään takaisin 600 metriä ennen huippua.

Heikki Mäkelä on päivittänyt vaiheitaan ”Seikkaileva sokko” -sometilille. Tietokoneen ja kännykän käyttö onnistuu näyttöä suurentamalla. Kuva: Hanna Perkkiö

”Jos päätän tehdä jotain ja uskon siihen pystyväni, niin pyrin siihen keinolla millä hyvänsä. Ei haittaa, vaikken vielä kaikkea osaisikaan. Paljon asioita olisi jäänyt tekemättä, jos olisin miettinyt vain osaamistani.”

Mäkelä lisää, että yksinään hän ei ole kaikkea tehnyt. Matkan varrella ympärille on aina löytynyt avuksi muita ihmisiä ja yhteistyökumppaneita.

Julkisuuden myötä Mäkelä on pyrkinyt kannustamaan myös muita tavoittelemaan itselle tärkeitä asioita – olipa matkassa jokin rajoite tai ei. Puhumiseen pontta on antanut kokemusasiantuntijan koulutus.

”Jos yksikin ihminen minun esimerkistäni rohkaistuu ja aktivoituu, se on sen arvoista. Tärkeä askel voi olla jo se, että lähtee kotoa liikkeelle, kiertää korttelin tai käy kaupassa.”

Työn ulkopuoliset haasteet tuovat myös voimaa maatilan arkeen. Siksi Mäkelä järjestää niille aikaa. Omat kokemukset uupumisesta ovat saaneet pohtimaan, mitä elämältä haluaa.

”Itse ajattelen, että elämällä pitää olla jokin muukin tarkoitus kuin mennä joka aamu navettaan. Lehmien määrä ja hehtaariluvut eivät mittaa kenenkään hyvyyttä. Kaikkien ei tarvitse tietenkään seikkailijoiksi ryhtyä, mutta omia toiveita on hyvä välillä kuunnella.”

Seuraavan projektikin on jo suunnitteilla. Mäkelä kertoo, että inspiraatiota on antanut muun muassa Jari Saarion soutumatka Atlantin yli.

”Sen voin sanoa, että pois Suomesta mennään, mutta ei Amerikkaan. Navettatöiden välissä ei ihan sinne asti kerkeä.”