Sinimailasen huuhtoumariski suurempi kuin heinänurmen

Pellolta nostettu sinimailaslaatta menossa olosuhdekammioon valuntatestejä varten. Kuva: Jenni Laakso

Sinimailaspellosta voi huuhtoutua enemmän ravinteita kuin heinänurmesta, Luonnonvara­keskuksen (Luke) tutkimuksissa on selvinnyt.

Sinimailasen huuhtoumariskiä tutkittiin Luke Maaningalla Simu-olosuhdekammiossa.

Sinimailaspellolta ja läheiseltä nurmilohkolta nostettiin myöhään syksyllä kummaltakin 12 noin 5–7 senttiä paksua, vajaan puolen neliömetrin kokoista maalaattaa.

Simu-kammiossa laattojen päälle laitettiin sulatettavaksi lunta tai niitä sadetettiin. Käsittelyjen ajaksi lämpötilan vuorokausivaihtelu säädettiin vastaamaan keväisiä sulamisjakson lämpötiloja.

Laattojen päältä valuva lumen sulamisvesi tai keino­sateen aiheuttama valunta kerättiin talteen ja siitä mitattiin ravinnepitoisuudet.

Sinimailaskasvuston korkea kalsiumpitoisuus heijastui valuma­veden korkeana kalsiumpitoisuutena heinänurmeen verrattuna (sinimailanen 12,1 milligrammaa litrassa ja heinänurmi 5,7 milligrammaa litrassa).

Yllättäen sinimailaslaattojen valumavedessä myös kalium- ja fosforipitoisuus olivat heinänurmeen verrattuna huomattavasti korkeampia, vaikka kasvustossa kivennäisaineiden pitoisuudet olivat samaa luokkaa.

Valumaveden kokonaisfosforipitoisuus, 0,84 milligrammaa litrassa, on jo huolestuttavan korkea verrattuna heinänurmen pitoisuuteen, 0,23 milli­grammaa litrassa.

Suurin osa sinimailaslaatoilta valuneesta fosforista oli partikkelimuotoista eli kiinni maa- ja kasvihiukkasissa, mikä vähentää sen rehevöittävää vaikutusta. Lisäksi sinimailaselta huuhtoutui merkittävästi heinä­nurmea enemmän liukoista orgaanista hiiltä ja typpeä.

Sinimailasen kasvutapa on erilainen kuin heinänurmen. Puhtaana viljelty sinimailanen ei peitä maata yhtä hyvin kuin heinänurmikasvusto, mikä saattaa lisätä valumakauden huippuina eroosion määrää nurmeen verrattuna.

Koska sinimailanen on herkkä tallaukselle eikä myöhäistä niittoa voi tästä syystä suositella, talven alle jäävä sinimailas­kasvusto on rehevä. Runsas kasvimassa lisää huuhtoutumisriskiä, kun pakkanen rikkoo kasvien solukkoa talven aikana.

Yksittäinen koetulos ei vielä kerro kaikkea, mutta edellä mainittujen taustatietojen valossa – avonainen, rehevä ja ravinteikas kasvusto talven alla – näyttää siltä, että sinimailasen viljelyalueiksi sopisivat parhaiten tasaiset, hieman etäämmällä herkimmistä vesistöistä olevat peltolohkot.

Ainakin puhtaan sinimailasen viljelyä tulisi välttää vesistöjen lähettyvillä olevilla kaltevilla lohkoilla, mikäli mahdollista. Tilannetta lieventää se, että normaalisti tilaolosuhteissa sinimailasta viljellään seoskasvustona heinänurmen kanssa, mikä suojaa maata eroosiolta ja sitoo jonkin verran ravinteita.