
Kotimaisesta varhaisperunasta ja parsasta päästään jo nauttimaan
Varhaisperunan satokausi on alkanut tavanomaista aiemmin ennätysaikaisen istutuksen ansiosta.Varhaisperunan satokausi on alkanut noin puolitoista viikkoa viime vuosia aikaisemmin, kertoo Pro Agria. Koulujen päättäjäisjuhlapöytiin saadaan siis tänä keväänä hyvin kotimaista perunaa.
Satoa saadaan Lounais-Suomesta, jossa istutukset saatiin käyntiin ennätysaikaisin maaliskuun alussa.Varhaisperunan saatavuus lisääntyy tasaisesti juhannusta kohti.
Myös kotimaisen parsan korjuu on alkanut muun muassa Hämeessä ja Satakunnassa. Pian päästään korjaamaan myös nippusipulia, ja varhaiskaalia kesäkuun toisella viikolla.
Kolea sää ja matalat yölämpötilat ovat hidastaneet varhaisperunan ja -vihannesten kehitystä, ja harsosuojausta on tarvittu pitkään.
Etelä-Suomessa salaattien, kaalien ja sipulin istutukset ovat edenneet normaalissa aikataulussa. Vihannesten, kuten porkkanan, kylvöt on saatu tehtyä Länsi-Suomessa, mutta muualla porkkanan kylvöt jatkuvat.
Tänä vuonna esi-idätetystä siemenestä on saatu tasaisesti taimettuvia kasvustoja. Porkkanalajikkeilla, joilla esi-idätettyä siementä ei ole ollut saatavilla, taimettuminen on ollut hyvin epätasaista, mikä lisää hoitotöitä.
Kasvukausi näyttää monella puutarhakasvilla olevan keskimääräisessä aikataulussa, mutta Itä-Suomessa ollaan viikon verran myöhässä.
Matalat lämpötilat, paikoitellen ajoittaiset sateet ja maan märkyys ovat hidastaneet kasvuun lähtöä ja kylvö- ja istutustöiden etenemistä.
Ahvenanmaalla kevättöitä vihannespelloilla ovat haitanneet kovat tuulet, jotka ovat saaneet pellot pöllyämään tavallista voimakkaammin, kertoo Pro Agria.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










