Saksalais-viljelijä ruokkii 140kuluttajaa
BERLIINI
Saksalainen maanviljelijä tuotti 1900-luvun alussa elintarvikkeet noin neljälle ihmiselle, nyt noin 140 ihmiselle. Oman tuotannon osuus elintarvikkeista on säilynyt koko ajan noin 88 prosentissa.
Saksan tuottajaliitto perustelee tuottavuuden moninkertaistumista yleisellä tuotantotapojen kehittymisellä ja ennen kaikkea alan koneellistumisella.
Liiton mukaan tulevaisuudessa tehokkuutta lisäävät erityisesti tuotantoketjun tietokoneohjaus sekä oikea-aikaiset informaatiopalvelut.
Saksassa oli 1900-luvun alussa noin kuusi miljoonaa maatilaa, nyt noin 300 000.
Maatalouskäytössä oleva maa-ala on pienentynyt samaan aikaan 26 miljoonasta hehtaarista 17 miljoonaan hehtaariin.
PERTTI RÖNKKÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
