Halla puraisi perunaa – vioituksia havaittu eri puolilla maata
"Aiemmin ei ole ollut näin vakavia tuhoja tähän aikaa vuodesta", kertoo Perunantutkimuslaitoksen johtaja tilanteesta Ylistarossa.Viimeviikkoiset viileät lämpötilat ovat vioittaneet perunakasvustoja eri puolella Suomea.
Perunantutkimuskeskuksen (Petla) johtaja Marjo Serenius kertoi tiistaina, että laitos on saanut yhteydenottoja Kristiinankaupungista, Mynämäeltä, Laitilasta ja Ulvilasta. Yksi havainto oli tullut myös Etelä-Savon suunnalta.
Hallaa esiintyi erityisesti viime viikon torstain ja perjantain välisenä yönä.
Vioitusten laajuus on poikkeuksellinen, sillä hallat heinäkuussa eivät ole yleisiä. "Aiemmin ei ole ollut näin vakavia tuhoja tähän aikaa vuodesta", kuvaa Serenius tilannetta Petlan koekentillä Ylistarossa.
Serenius kertoo, että tuhot ovat merkittäviä varsinkin, jos perunat alkavat kasvattaa uusia naatteja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


